Nimipäiväänsä viettää Laina ja Rigmor
Toukokuun viimeisenä sunnuntaina Salossa vietetään Suomen kansaa vuosikymmeniä viihdyttäneen legendaarisen taiteilijan juhlaa. We <3 Simo Salminen -tapahtuma kerää yhteen Simo Salmisen fanit sekä suuren joukon ystäviä. Internetin Facebook-sivuston faniryhmässä lähtenyt idea tapahtumasta sai paljon kannatusta. Sivuston fanit ovat odottaneet idolinsa tapaamista jo melkein vuoden verran ja vihdoin siihen avautuu upea mahdollisuus.
Varsinais-Suomessa sijaitseva Salon Salakallio on koko perheelle suunnatun tapahtuman näyttämö. Kello 16 alkavan tapahtuman keskipisteenä on katettu puinen tanssilava, joka monikulmaisena symbolisoi Simo Salmisen alojen monipuolisuutta. Kokemustahan on kertynyt näyttelijänä, koomikkona, laulajana, leipurina, lasitaiteilijana ja pellehyppääjänä. Ideana on järjestää tähtihetkiä taiteilijalle ja antaa takaisin edes osa siitä suuresta ilosta, jota taiteilija on antanut Suomen kansalle kymmenien vuosien ajan.
On ilon asia, että tapahtuma järjestetään. Odotukset ovat hyvin valoisat
, Simo Salminen kertoo.
Muutamia vuosia pois julkisuudesta ollut Simo Salminen on nyt energisenä, 77-vuotiaana, tullut takaisin kansan pariin. Suurin kiitos siitä kuuluu Facebook-ryhmälle joka on kannustanut ja antanut tarvittavan alkusysäyksen eteenpäin. Simo Salmisen fanit ovat perustaneet taiteilijalle oman Facebook-ryhmän, jossa jäseniä on jo noin 6500. Salminen itse tuli tietoiseksi ryhmästä vasta joulukuussa, kun ryhmä oli jo ollut toiminnassa useamman kuukauden. Nyt hän on mukana toiminnassa ja pitää yhteyttä ihailijoihinsa. Ryhmästä lähtenyt tapahtumaidea yllätti taiteilijan iloisesti. Varsinkin oma-aloitteisuudesta ja talkoohengestä Salminen antaa suurta kiitosta.
We <3 Simo Salminen -tapahtuma kokoaa paikalle myös suuren määrän Salmisen ystäviä, jotka omalla tavalla haluavat osoittaa kunnioitusta taiteilijaa kohtaan. Mukana ovat muun muassa Eino Grön, Aira Samulin, Vieno Kekkonen, Pertti “Veltto” Virtanen, Erkki Liikanen, Birger Kivelä, Leena Pälli os. Kananen, Matti Kuusla, Reino Backström, taikuri Jussi Jalkanen, Onnipelle Mika Kokko, Six Glasses ja Salon lukion musiikkiteatterista Heikki Laaksonen, Peter Nyberg, Ossi Peltomäki, Tuomas Virtanen ja Matti Mikkola.
Vaikka tapahtuman tarkoituksena on yhteistapaaminen ja luoda tähtihetkiä Simo Salmiselle, ei taiteilija tälläkään kertaa aio jättää yleisöään kylmäksi. Illan aikana on luvassa myös Salmisen omaa esiintymistä säestäjänsä Reino Bäckströmin rytmittämänä. Mielenkiintoa ei ohjelmasta puutu, kun Salminen muun muassa palaa sketseihin nuorten musiikkiteatteriryhmässä sekä kertoo ennen kuulemattomia backstage-tarinoita. ★