Vares-elokuvista tuttu Antti Reini vierailee Haloo Helsinki! -yhtyeen uudella musiikkivideolla

Harmaasävyinen valokuva Haloo Helsinki! -yhtyeestä. Kuvassa Haloo Helsinki!

Kokeile “Minua on” bändin ensimmäinen tarinapohjainen video, jonka pääroolia näyttelee HH!:n solisti Elli. ‘Kokeile minua’ -biisin stoori on aika raju mun mielestä. Joskus jengillä voi mennä liian lujaa, lähtee mopo käsistä ja silloin voi käydä helvetin huonosti, kertoo Elli. Videossa on mukana myös kolme miessivuroolia, joista yhtä näyttelee uudesta Vares-elokuvasta tuttu Antti Reini.

Me juteltiin videosta ohjaaja Misko Ihon kanssa ja mietittiin, että biisin loppukohtaukseen pitäisi saada mukaan karismaattinen miesnäyttelijä. Rohkenimme sitten kysyä Anttia mukaan ja hän kertoi tulevansa, jos vaan aikataulut sopii. Tää on tosiaan myös meidän ensimmäinen tarinapohjainen video ja oli ihan mielettömän nastaa päästä tekemään välillä jotain muitakin kuin soittovideoita. Bändin jätkillähän videossa on aika pienet roolitbaarin edustalla, mutta he kannusti mua tosi paljon tässä jutussa. Ja oli tosi mahtavaa päästä näyttelemään biisin pääroolia ihan itse, jatkaa Elli.

“Kokeile minua” on Haloo Helsinki! -yhtyeen ensimmäinen single 2.3.2010 julkaistavalta uudelta “III”-albumilta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot