Usherin kihlattu puhuu.

  • Julkaistu 03.08.2007
  • Tagit:
  • Luettu 1240 kertaa

Amerikkalainen R&B/pop -artisti Usherin (www.usherworld.com), jonka oli tarkoitus mennä kihlattunsa kanssa naimisiin viime lauantaina Long Islandilla, mutta jonka häät peruutettiin vain muutamia tunteja ennen hääseremonian alkamista, tilittää nyt US Magazinen kautta syyt häiden perumiseen. Tämä on ensimmäinen kerta kun miehen kihlattu avaa suunsa ja kertoo miksi Usher perui häät niinkin myöhäisessä vaiheessa. Media on arvellut supertähden ja hänen raskaana olevan kihlattunsa riidelleen lukuisista asioista liittyen häätapahtumaan.

Aikaisemmin huhumyllyt ovat vihjailleet myös, että Usherin äiti olisi vastustanut häitä tai että häävastaanoton ruokakattauksesta olisi kehkeytynyt muhkea riita. Nämä spekulaatiot kuitenkin tyrmättiin suoraan Usherin kihlattu Tameka Fosterin toimesta. Hän lausui US Magazinelle, ettei kukaan oikein tiedä minkä takia häät peruttiin, mutta niiden perumisen syyt eivät todellakaan ole niitä, joita media on arvellut.

Usher taas katkoi siivet niiltä huhuilta, joiden mukaan kihlattu itse olisi halunnut jättää menemättä naimisiin. Supertähden mukaan häät tullaan kuitenkin pitämään, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole vielä tässä vaiheessa lyöty lukkoon.

Usher tiedotti kesäkuussa 2007 kihlattunsa Tamekan olevan raskaana ja että lapsen syntymää odotetaan tapahtuvaksi syksyllä. Tuleva lapsi on perheen ensimmäinen Usherille ja jo neljäs Tameka Fosterille. Foster erosi hiljattain edellisestä miehestään.

Mies työstää tällä hetkellä uusinta albumiaan, minkä nimi on “Usher’s fifth studio album”. Kiekon alustavaksi julkaisuhetkeksi arvellaan tämän vuoden marraskuuta. Levyllä tullaan kuulemaan ainakin sellaisia biisejä kuin:

  • “The Realest”
  • “Ooh Shawty”
  • “Make It Rain”
  • “Rumors”
  • “But I Love It”
  • “Everyday”
  • “Lettin Me Know”
  • “Nothin’ to Lose”

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot