Uriah Heep esiintyy vankilassa.

  • Julkaistu 20.07.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1397 kertaa

Uriah Heep -bändin "Wake The Sleeper" -albumin kansitaide. Albumissa näkyy bändin logo yläosassa sinistä taustaa vasten ja sen alla suuri muinainen patsashahmo sinertävää pilvitaivasta vasten. Kuva on synkkä ja hämärä. Ensimmäinen albumi 10 vuoteen

Pitkän linjan brittirokkia tarjoava Uriah Heep (www.uriah-heep.com) kertoo aikovansa tehdä uransa yhden omalaatuisimmista esiintymisistä Saksan Rottenburgissa. Kyseessä on ensi viikon aikana koettava ilmaiskonsertti yli 500 hengelle. Yleisönä on vankeja ja tapahtumapaikkana Rottenburgin vankila. Vankeuslaitos on rakennettu vanhaan linnaan. Uriah Heep julkaisee ensimmäisen uuden albuminsa kymmeneen vuoteen sanoman levittämisen vankilasta käsin. Yhtye päätti tehdä ilmaisen keikan vankilan asukkaille huolimatta siitä, että bändille oli tarjottu esiintymispalkkiota. Keikalla kuullaan yhtyeen uuden albumin, jonka nimi on “Wake The Sleeper”, biisejä, mutta todennäköisesti myös varhaisempaa tuotantoa.

Konsertin järjestämisestä vastaa kaupunginhallitus. Keikasta ilmoitettiin viime viikon keskiviikkona Tübingenin alueella sijaitsevan Rottenburgin puolella vankilanjohtaja Wolfgang Willardin toimesta. Keikka on 60 minuutin pituinen. Tapahtumapaikaksi valitussa vankilassa ei ole koskaan aikaisemmin käynyt konsertoimassa ulkomaailman rytmiryhmiä.

Bändi on ollut suosittu jo 1970-luvun alusta lähtien. Uriah Heepin tunnetuimpiin värssyihin lukeutuu mm. kappale “Lady in Black”. Yhtyeen tuorein pitkäsoitto on kesäkuun alussa Euroopassa ja saman kuukauden 9. päivänä Iso-Britanniassa ilmestynyt “Wake The Sleeper”. Albumi julkaistaan Yhdysvalloissa vasta elokuun 26. päivä.

“Wake The Sleeper” -albumin kappaleet:

  1. Wake The Sleeper
  2. Overload
  3. Tears Of The World
  4. Light Of A Thousand Stars
  5. Heaven’s Rain
  6. Book Of Lies
  7. What Kind Of God
  8. Ghost Of The Ocean
  9. Angels Walk With You
  10. Shadow
  11. War Child

Uriah Heep on:

  • Mick Box (kitara ja laulu)
  • Bernie Shaw (laulu)
  • Trevor Bolder (basso ja laulu)
  • Phil Lanzon (kosketinsoittimet ja laulu)
  • Russell Gilbrook (rummut ja laulu)

Orkesteri perustettiin jo joulukuussa 1969 Iso-Britanniassa. Yhtye on jaksanut porskuttaa aina näihin päiviin saakka huolimatta miehistössä tapahtuneista radikaaleistakin muutoksista. Yhtyeen rumpalina aikaisemmin toiminut Lee Kerslake joutui eroamaan yhtyeestä viime vuoden alussa terveydentilan heikettyä huomattavasti. Saman vuoden maaliskuussa Uriah Heepin uudeksi pellinpaukuttajaksi värvättiin näinäkin päivinä bändissä toimiva Russell Gilbrook. Russellin avulla bändi ryhtyi purkittamaan tuoreinta pitkäsoittoaan. Albumi oli tarkoitus julkaista Universal Musicin kautta alunperin jo vuoden 2007 kesällä, mutta levyn ilmestyminen koettiin vasta kuluvan vuoden kesäkuussa 2. päivänä.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot