Uniklubi: "Syvään valoon".

  • Julkaistu 09.01.2009
  • Tagit:
  • Luettu 2050 kertaa

Rokkibändi Uniklubi (uniklubi.net) ilmoitti eilen torstaina julkaisevansa maaliskuun alussa, 4. päivä, studioalbuminsa ”Syvään valoon”. Kiekko on bändin järjestysessä neljäs täyspitkä albumi. Siltä irroitettiin esikoissingle ”Polje” soitettavaksi YleX:lle, joka soittaa biisiä yksinoikeudella ainakin sunnuntaihin asti. Single jaetaan kansakunnan radioasemien soitettavaksi maanantain aamulla, jolloin ”Polje” lasketaan myös myytäväksi digitaalisen musiikin myyntipaikkoihin. Äänitteen CD-versio aiotaan prässätä tammikuun lopussa. Singlen soittolistalle sisällytetään nimikkokappaleen lisäksi bonusviisu ”Lasinsirpaleilla”. ”Polje”-kappaleesta Uniklubin sakki kuvasi musiikkivideon hiljattain. Video aiotaan näyttää fanikunnalle jossain vaiheessa tammikuun loppua.

”Pole”-single on ensimmäinen biisi Uniklubin levytysuran neljänneltä albumilta. Sitä soitettiin yleisölle 8.1. YleX:n aamulähetyksessä, jonka yhteydessä bändin kokoonpanoon kuuluvaa Jussia haastateltiin suorassa lähetyksessä noin kello 07:35 alkaen. ”Polje” soitettiin yleisölle ensimmäistä kertaa heti Jussin viisiminuuttisen haastattelun jälkeen. Kuulijoille annettiin mahdollisuus kommentoida viisua niin sähköpostitse, tekstiviestitse kuin puhelimitsekin. Singlestä tamperelaisen Uniklubin kokoonpano uutisoi ensimmäistä kertaa joulukuun 23. päivä. Tuolloin yhtye vihjasi musiikkivideostakin, joka kuvattiin vuodenvaihteessa.

Tamperelaisen Uniklubin uran uusin albumi on nimeltään ”Luotisade”. Se edustaa yhtyeen puheiden mukaan musiikillista muutosta, jonka yhtye on käynyt levyn luomisprosessin aikana läpi. Kiekolal kuullaan bändin mukaan Uniklubin löytämää ainutlaatuista soundia.

Yhtye sai levytyssopimuksen vuoden 2003 loppuvaiheilla, jonka jälkeen ryhmä koki seuraavan uransa huipennuksen ”Rakkautta ja piikkilankaa” -singlen päädyttyä radiosoittoon Suomessa. Kesän 2004 yhtye käynnisti soittamalla Provinssirock_-festivaalin keikkalavalla, jossa esiintymisestä yhtye oli ehtinyt haaveilla jo ensimmäisistä bänditreeneistään lähtien. Julkaistuaan albuminsa ”Rakkautta ja piikkilankaa”, Uniklubi soitteli ympäri maailmaa, mutta pääsääntöisesti Euroopan sydänmailla, yli 120 keikkaa. Orkesteri musisoi myös Tsekin suurimmassa ulkotilafestivaalissa, nimittäin _Masters of Rockissa, jonne miehistö oli varta vasten kutsuttu konsertoimaan. Debyyttialbumin ilmestyttyä bändi huomasi luomansa musiikin menevän hyvin kaupaksi, sillä debyyttialbumi myi nopeasti kultaa ja sitten platinaakin. Uniklubi tulee jatkamaan keikkailemista Suomessa alla listatulla tavalla. Kaikkien alla listattujen esiintymisten ikäraja on 18 vuotta.

Uniklubi esiintyy:

  • 22. tammikuuta 2009: Viking Isabella (Turku-Tukholma-Turku)
  • 27. helmikuuta 2009: Hullo Poro Areena (Levi)
  • 28. helmikuuta 2009: Tunturihotelli (Saariselkä)
  • 20. maaliskuuta 2009: Aquarius (Uusikaupunki)
  • 21. maaliskuuta 2009: Osmantupa (Eura)
  • 27. maaliskuuta 2009: Club Heven (Järvenpää)
  • 2. huhtikuuta 2009: Piazza (Tahko)
  • 3. huhtikuuta 2009: Grand Casino (Helsinki)
  • 9. huhtikuuta 2009: Bepop (Porvoo)
  • 10. huhtikuuta 2009: Kiannon Kuohut (Suomussalmi)
  • 17. huhtikuuta 2009: Herttuatar (Kangasala)
  • 24. huhtikuuta 2009: Baron (Vammala)
  • 2. toukokuuta 2009: Amarillo (Vaasa)

Uniklubilta ilmestyi kokoelma-albumi ”Kaikki mitä mä annoin 2003–2008” edellisen vuoden syyskuussa. Viihdeuutinen.net uutisoi kokoelman koostamisesta jo edellisen vuoden elokuussa.

Uniklubi on:

  • Jussi (laulu)
  • Janne (kitara)
  • Pasi (kitara)
  • Teemu (basso)
  • Antti (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot