Nimipäiväänsä viettää Laina ja Rigmor
Valkokankaille 30.6.2010
The Twilight Saga: Eclipse -elokuvan soundtrack tullaan julkaisemaan eurooppalaiselle yleisölle kesäkuun 7. päivä. Teokselle on valittu Paul Katzin ja Alexandra Patsavaksen mukaan sellaisia biisejä, joista osa on tunnettujen esittäjien tekemiä, sekä läjä vähemmän tunnettujen toimijoiden luomia. Harvemmin kuultua materiaalia Twilight-soundtrackilla tarjoavat Fanfarlo ja Bombay Bicycle Club. Toisaalta äänilevyn soittolistalla kuullaan Vampire Weekendiä, The Dead Weatheria ja maailmankuulun Musen soitantaa. Patsavaksen mukaan soundtrackilla halutaan esitellä musiikkia, joka sopii hyvin elokuvassa koettuihin kohtauksiin. Koska The Twilight Saga: Eclipse on Patsavaksen arvioiden mukaan varustettu useilla taisteluilla, musiikkikin on rujo, josta kielii esimerkiksi The Dead Weatherin valitseminen. Romanttiseksi fantasiaelokuvaksi luokiteltava Twilight: Eclipse on ajoitettu ilmestyväksi valkokankaille keskiviikkona 30. kesäkuuta 2010. Elokuva tulee olemaan järjestyksessä kolmas The Twilight Saga -sarjan elokuva ja samalla suora jälkeläinen vuoden 2009 New Moon -elokuvalle.
The Twilight Saga: Eclipsen ohjasi David Slade. Elokuvan päänäyttelijöihin kuuluu Kristen Stewart, Robert Pattinson ja Taylor Lautner. Elokuva on kuvattu viime vuoden elokuusta asti. Kuvaustyöt päättyivät lokakuun loppuvaiheilla. Sitä seurasi jälkituotantovaihe.
Kristen Stewart näyttelee Bella Swania, joka joutuu elokuvassa valitsemaan rakkautensa Edward Cullenin ja ystävänsä, ihmissusi Jacob Blackin väliltä. Samalla Swan joutuu Victoria-vampyyrin kiusanteon uhriksi. Taylor Lautner näyttelee Jacob Blackia. Robert Pattinson on Edward Cullenin roolissa. ★