The Salvation luo debyyttialbumiaan.

Helsinkiläinen rokkiryhmä The Salvation on lähdössä valmistamaan uransa ensimmäistä studioalbumia, sillä ryhmä haluaa julkaista sen jossain vaiheessa kuluvaa vuotta ainakin suomalaiselle fanikunnalle. Ryhmä on petrannut biisimateriaaliaan ja soittotaitoaan viimeisten kuuden kuukauden ajan. Kitaristi Sir Christuksen, joka on entinen pelimanni maankuulusta Negative-yhtyeestä, kommentoi bändin kanavoivan nyt energiansa oikeisiin asioihin. Aikaisemmin bändin jäsenet ovat joutuneet sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Nyt ilmeisesti sopeutumisvaihe on ohi ja yhtyeen debyyttialbumin työstäminen voi käynnistyä. The Salvation jo saanut nimensä esille useissa koti- ja ulkomaisissa musiikkiaiheisissa julkaisuissa, kuten Rumbassa, Suosikissa, Soundissa ja Noisessa.

Yhtyeen voi tavata elävänä yleisön edessä 23. huhtikuuta ja 21. toukokuuta. Huhtikuun keikka koetaan Turussa Toimintakeskus Vimman tiloissa. Jälkimmäinen esiintyminen on suunniteltu soitettavaksi helsinkiläisen Semifinalin lavalla. Nämä kaksi esiintymistä ovat bändin uran ensimmäiset keikat.

The Salvationin riveissä nähdään muusikkoja Negativen kokoonpanoon kuuluneen Sir Christuksen lisäksi sellaisista bändeistä kuin Private Line, V For Violence ja Stereo Junks! Viisikko ei ole vielä kertonut yksityiskohtia tulevasta esikoisalbumistaan. Teoksen julkaissee levy-yhtiö Hype Productions. Äänitteeltä tultaneen jossain vaiheessa julkaisemaan näytebiisejä The Salvationin omilla MySpace-sivuilla.

The Salvation on:

  • Anzi Destruction (laulu)
  • Sir Christus (kitara)
  • Jack Smack (kitara)
  • Sohei Murakami (basso)
  • Mr. Kunt (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot