The Giant Leap julkaisee uuden albumin 3.3.2010.

Harmaasävyinen valokuva kolmesta lyhythiuksisesta miehestä, joista ylävartalokuva vaaleata taustaa vasten. Keskimmäisellä miehellä tumma tukka, takimmaisilla vaaleammat hiukset. Kuvassa The Giant Leap

Helsinkiläinen The Giant Leap julkaisee järjestyksessään toisen studioalbumin maaliskuun alussa. Uusi albumi on jatkoa yhtyeen vuonna 2007 julkaistulle “Another Day Rising” -debyyttialbumille. Levyn sävellykset ovat yhtyeen solistin Sebastian Rejmanin ja kosketinsoittaja Petri Somerin käsialaa. Kappaleiden sanoituksesta vastaa Rejman ja sovituksesta yhtyeen rumpali Sami Lehto.
Esimakua tulevan albumin tyylistä antavat ensimmäinen singlelohkaisu “Beautiful Goodbye” sekä uusin “Best Time Of Your Life” -single.

Kuorosota alkaa 7.2.2010

Sebastian Rejman on mukana helmikuussa alkavassa Kuorosodassa, jossa hänen johdettavanaan on Helsingin kuoro. Ohjelmasarjassa kuusi artistia kerää kotikaupungistaan tai kotipaikkakunnaltaan 20 hengen kuorot, jotka kisaavat artistien johtamina toisiaan vastaan kuudessa suorassa lähetyksessä. Katsojat äänestävät suosikkikuorojaan jatkoon, ja aina yksi vähiten ääniä saanut kuoro putoaa kisasta. Voittajakuoron rahapalkinto lahjoitetaan artistin kotipaikkakunnaltaan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Ensimmäinen jakso Kohti Kuorosotaa esitetään 7.2.2010 ja ensimmäinen live-jakso nähdään 14.2.2010. Lisätietoja Kuorosodan esittelysivulta.

The Giant Leap on:

  • Sebastian Rejman (laulu)
  • Petri Somer (kosketinsoittimet)
  • Sami Lehto (rummut)

The Giant Leap tuli tutuksi debyyttialbumi “Another Day Rising” myötä. Yhtye julkaisi levyltä menestyksekkäät radiosinglet “All In My Head”, “Somebody Else” ja “Remember”. Yhtye oli vuoden 2008 Suomen keikkailevimpia artisteja ja he saivat Emma-ehdokkuuden Vuoden Yhtyetulokas sarjassa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot