Teran uusi single herättää kysymyksiä.

  • Julkaistu 04.06.2010
  • Tagit:
  • Luettu 3146 kertaa

Ryhmäkuva Tera-bändin neljästä muusikosta. Kuvassa Tera

Tera iskee väkevästi ajan hermoon uudella “Minulle ei ole paikkaa” -singlellään. Tampereelta ponnistavan raskasta, mutta melodista suomirokkia soittavan Teran tulevan albumin nimikkosingle nostaa esille kysymyksen, joka liikkuu yhä useamman mielessä näinä hektisinä aikoina. Mikä on minun paikkani ja roolini tässä maailmassa?

Valitettavasti yhä useampi työssä käyvä ihminen kokee ylitsepääsemätöntä väsymystä, kun työtaakka alkaa tuntumaan sietämättömältä. Siitä huolimatta tulosvastuullisessa työympäristössä pitäisi antaa se viimeinenkin energiapisara, joka voi olla lopulta se joka katkaisee kamelin selän. Kaikki kaupungissa nauraa väsymykselleni. En ole enää mitään paitsi aito., toteaa biisinkirjoittaja ja laulaja Petri Lassila kappaleen tekstissä.

Raskaasta aiheesta huolimatta “Minulle ei ole paikkaa” -sinkku rullaa eteenpäin vastustamattoman kitarariffin ja tarttuvan kertosäkeen voimalla. Biisi on toinen maistiainen syyskuun 1. päivä 2010 julkaistavalta “Minulle ei ole paikkaa” -nimiseltä Teran kakkosalbumilta. Julkaisijana toimii espoolainen Jiffel Records -levy-yhtiö. Ensimmäinen näyte uudesta Tera-soundista saatiin viime vuoden puolella “Päästä”-sinkun muodossa, joka sai ansaitsemansa huomion muun muassa Radio Rockin taajuudella.

Lisätietoja yhtyeestä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.tera.name ja MySpace-sivuilta.

Tera on:

  • Petri Lassila (laulu ja kitara)
  • Antti Honkkila (kitara)
  • Jesse Riikonen (basso)
  • Matti Honkkila (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot