Tarja Turunen kirjoittaa kappaleita.

Paul Harriesin ottama valokuva Tarja Turusesta. Turusella yllään punainen silkkinen paita ja mustat housut tai hame, pitkät tummat hiukset ja tyyni ilme kasvoilla. Hän istuu koristeellisessa huoneessa, jossa kattokruunua ja koriste-esineitä takana. Kuva: Paul Harries

Entinen Nightwishin vokalisti Tarja Turunen (www.tarjaturunen.com) tiedottaa viettäneensä pari viimeistä viikkoa rustaillen uusia biisejä ystäviensä kanssa. Hän kertoo viikkojen vierähdettyä lopputulokseksi saadun mahtavia kappaleita, koska tunnelma on ollut hyvin inspiroiva. Artisti kokee tällä kertaa kappaleiden kirjoitusprosessin olevan helpompi kuin “My Winter Storm” -opuksen musiikkimateriaalia luodessa. Hän uskoo, ettei nyt koe samanlaista painetta kuin debyyttialbuminsa saralla koki. Myös aika on Turusen puolella, sillä nyt ei ole turhan kiire “killerikappaleiden” luomisessa. Tarja Turunen kertoo löytäneensä myös rohkeutta tuoda esiin omia ideoitaan ja kappaleitaan musiikkiinsa, jonka nainen kokee ilahduttavaksi. “My Winter Storm” -sooloalbumia luodessa hän oli tyytynyt kertomaan kappaleiden nimet ja osan niihin sisällytettävistä sanoituksista, mutta nyt asiat tehdään toisin.

Tarja Turunen kertoo uudella studioalbumillaan kuultavasta kappaleesta “The Crying Moon” sen verran, että kyseinen värssy on hänen, Michellen ja Kikon yhdessä raapustama kappale, johon he lainasivat mahtavaksi luonnehdittua riffiä Doug Wimbishiltä, jonka musiikkia Turunen kuuli edellisen kiertueputkensa yhteydessä. Hän ei ole vielä tässä vaiheessa saanut mieleensä kelvollista nimeä albumilleen, mutta uskoo asioiden loksahtavan paikoilleen palanen kerrallaan.

Soolouralle siirtyneen Turusen tuorein opus on nimeltään “My Winter Storm”. Siitä julkaistiin eurooppalaisille faneille suunnatun version lisäksi Yhdysvaltoja varten kaksi omanlaista painostaan Fontana-levymerkin kautta. Jenkkilän standardiversion lisäksi yhdysvaltalaisille kuuntelijoille tarjotaan erikoispainosta, joka sisältää sellaisia kappaleita, joita ei kuulla millään muulla julkaisulla. Lisäksi erikoispainoksne mukana tulee bonus-DVD.

“My Winter Storm” -albumin kappaleet:

  1. Ite, Missa Est
  2. I Walk Alone
  3. Lost Northern Star
  4. Seeking for the Reign
  5. The Reign
  6. The Escape of the Doll
  7. My Little Phoenix
  8. Die Alive
  9. Boy and the Ghost
  10. Sing for Me
  11. Oasis
  12. Poison (Alice Cooper -cover)
  13. Our Great Divide
  14. Sunset
  15. Damned and Divine
  16. Minor Heaven
  17. Ciarán’s Well
  18. Calling Grace

“My Winter Storm” -albumin tuottajana toimi Faith No Morelle, Jewelille sekä mm. The Breeders -bändille töitä samoissa merkeissä tehnyt Daniel Presley. Turusen tekele kipusi kesäkuun alussa kultalevykantaan kiinni Unkarissa ja Tsekissä ensimmäistä kertaa hänen uransa aikana.

Tarja Turunen käy tekemässä kiertueen nimeltään “Tormenta en América” elokuussa 2008. Reissu vie hänet ja alla listatun keikkajäsenet Meksikoon, Kolumbiaan, Brasiliaan, Chileen ja Argentiinaan. Takaisin Eurooppaan hän saapuu jälleen lokakuun 18. päivä, jolloin on luvassa esiintyminen Belgian Wiezessä Metal Female Voices -festivaalissa.

Tarja Turusen keikkakokoonpano Amerikassa:

  • Tarja Turunen (laulu)
  • Doug Wimbish (basso)
  • Kiko Loureiro (kitarat)
  • Maria Ilmoniemi (koskettimet)
  • Mike Terrana (rummut)
  • Max Lilja (sello)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot