Tagipilvi: tokio hotel

Tokio Hotel Helsinkiin syksyllä.

Saksalainen pop-rock -kopla Tokio Hotel uutisoi aikovansa tulla toteuttamaan lupauksensa Suomessa esiintymisestä syksyllä 2008. Tarkkaa keikkapäivää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta bändi aikoo tämänhetkisten suunnitelmien mukaan raahata luunsa Helsinkiin syksymmällä. Tokio Hotelin oli tarkoitus konsertoida Helsingissä viime kuukauden 5. päivä — keikka peruttiin. Kesäkuussakin ryhmän oli tarkoitus tulla Suomenmaahan, mutta esiintymistä jouduttiin lykkäämään bändin laulajan saaman äkillisen kurkunpäätulehduksen takia. Helsingin keikalle on myyty tähän mennessä peräti 7000 lippua. Huhtikuussa keikalle ostetut piletit passaavat bändin syksyllä tekemään keikkaan, joten jo liput hankkineet fanit eivät joudu ostamaan uusia lippuja.

Tokio Hotel ei tule Suomeen.

Säälittävää emorokkia soittava Tokio Hotel (http://tokiohotel.com) aloitti kuluvan kuukauden ensimmäisellä viikolla kattavan “1000 Hotels” -nimisen Euroopan-kiertueen Brysselistä, josta se on jatkamassa suunnitelmien mukaan matkaansa myös Alankomaihin, Luxembourgiin, Ranskaan, Espanjaan, Portugaliin, Italiaan, Saksaan ja myös tänne Skandinaviaan. Kiertueensa poppoon piti päättää alkuperäisten keikka-aikataulujen mukaan 8. päivä huhtikuuta, muta odottamattomia ongelmia on ilmaantunut. Yhtyeen vokalisti on saksalaisen Bild-nimisen lehtijulkaisun ja orkesterin virallisen emofanikunnan mukaan helisemässä vokalistinsa takia. Yhtyeen laulajan virkaa toimittava Bill Kaulitz on nimittäin onnistunut saamaan tulehduksen äänihuuliinsa. Mies on tämän epäonnen vuoksi aiheuttanut sen, että bändi joutuu peruuttamaan konserttinsa myös täällä Suomessa. Tokio Hotelin piti alunperin tehdä esiintyminen Helsingissä 5. päivä huhtikuuta.

Tokio Hotel esiintyy Helsingin Jäähallissa.

Saksalainen poppirokkia soittava Tokio Hotel (http://tokiohotel.pop24.de) uutisoi aikovansa saapastella tänne Pohjolan perukoille konsertoimaan. Bändi saapuu Suomeen, helsinkiläisen Jäähallin suurelle lavalle ensi vuoden huhtikuussa 5. päivä. Liput konserttiin on jo hankittavissa ennakkoon Menolipun kautta, mutta alkaen tästä päiväst piletit voi hankkia myös Lippupalvelusta. Tikettien hinta on 49 euroa.

TH:n Suomessa tekemä keikka on osa “1000 Hotels European Tour” -kiertuetta. Edellisen kerran orkesteri vieraili Suomessa Elämä Lapselle -konsertissa syyskuun toisella viikolla, jolloin bändi tarjosi fanikunnalle kuultavaksi kappaleen “Übers Ende der Welt”.

Etsi sivustolta

Tiinan blogissa

Suositellut linkit

Aikaisempia artikkeleita

Tuoreet kommentit

(Mini)tagipilvi

Arvostetut artikkelit

  1. Big Brother etsii osallistujia.
  2. Def Leppard julkaisi singlen Guitar Hero III: Legends of Rockille.
  3. The Offspringiltä uusi albumi kesäkuussa.
  4. Boyzone palaa.
  5. Aerosmith-basisti: Aerosmith on albumimoodissa.
  6. Duffy: "Rockferry".
  7. Mun blogi on nyt täällä!
  8. The Kooks nousi suoraan UK:n albumilistan ykköseksi!
  9. Kari Tapio: "Kaksi maailmaa".
  10. Ice Cube Helsinkiin, Jäähalliin.