Kuva: Ola Bergman
Tukholmalainen punk-vivahteista rockia soittava The Hellacopters (www.hellacopters.com) käy konsertoimassa täällä Suomessa lokakuun 9., 10. ja 11. päivä osana The Tour Before The Fall -nimistä kiertuetta. Nimensä mukaisesti kyseessä on The Hellacoptersin jäähyväiskiertue. Bändi tiedottaa aikovansa lähteä hiljaiseloa viettämään, mutta tulee tekemään sitä ennen spektaakkelimaisia live-esiintymisiä tarkoin valituissa täsmäkohteissa Guitar Hero World Tourin tukemana. Suomessa koettavat rock-elämykset maksavat 30 euroa. Tapahtumapaikoiksi on valittu Tampere, Turku ja Helsinki. Jäähyväissuunnitelmista orkesteri uutisoi ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden alkupuolella, jolloin yhtye listasi liudan konsertteja Euroopan alueella ja niputti ne “The Farewell Tour” -kiertueen alle.
Perustettu vuonna 1994
Ruotsalainen rock-yhtye The Hellacopters (www.hellacopters.com) uutisoi nettisivuillaan julkaisemassaan lausunnossa, että nyt lähes kolmentoista vuoden pituisen uran jälkeen The Hellacoptersin olemassaolo on lähestymässä loppuaan. Yhtye kertoo, että päätös bändin hajottamisesta on ollut vaikea ja sen takana muhivista syistä kertominen on liian henkilökohtaista kerrottavaksi Internetissä. Ryhmä kertoo, että rock’n‘rollin soittaminen ei ole aina kovin helppoa, mutta fanien ansiosta vuosien pituinen kokemus on ollut mahtava reissu. Bändi ei koskaan unohda faniensa tukea.