Tagipilvi: tarja turunen

Tarja Turunen kirjoittaa kappaleita.

Paul Harriesin ottama valokuva Tarja Turusesta. Turusella yllään punainen silkkinen paita ja mustat housut tai hame, pitkät tummat hiukset ja tyyni ilme kasvoilla. Hän istuu koristeellisessa huoneessa, jossa kattokruunua ja koriste-esineitä takana. Kuva: Paul Harries

Entinen Nightwishin vokalisti Tarja Turunen (www.tarjaturunen.com) tiedottaa viettäneensä pari viimeistä viikkoa rustaillen uusia biisejä ystäviensä kanssa. Hän kertoo viikkojen vierähdettyä lopputulokseksi saadun mahtavia kappaleita, koska tunnelma on ollut hyvin inspiroiva. Artisti kokee tällä kertaa kappaleiden kirjoitusprosessin olevan helpompi kuin “My Winter Storm” -opuksen musiikkimateriaalia luodessa. Hän uskoo, ettei nyt koe samanlaista painetta kuin debyyttialbuminsa saralla koki. Myös aika on Turusen puolella, sillä nyt ei ole turhan kiire “killerikappaleiden” luomisessa. Tarja Turunen kertoo löytäneensä myös rohkeutta tuoda esiin omia ideoitaan ja kappaleitaan musiikkiinsa, jonka nainen kokee ilahduttavaksi. “My Winter Storm” -sooloalbumia luodessa hän oli tyytynyt kertomaan kappaleiden nimet ja osan niihin sisällytettävistä sanoituksista, mutta nyt asiat tehdään toisin.

Tarja Turunen Euroopan-kiertueelle.

Tarja Turusen kasvoprofiili ylellistä koristeellista taustaa vasten. Naisella haaveileva ilme, mustat pitkät hiukset ja musta syvään edestä uurrettu paita tai muu vaate. Kuva: Paul Harries

Nightwishin joukoista joitakin vuosia sitten erotettu sopraanolaulaja Tarja Turunen kertoo kotisivuillaan osoitteessa www.tarjaturunen.com), että hänestä tuntuu nyt todella mukavalta olla bändin ja sen takana toimivien taustajoukkojen kanssa tietäen kuukauden päivät kestävän seikkailun olevan edessä. Turusen on tarkoitus aloittaa tänään keskiviikkona Euroopan-kiertue Saksan Kölnistä. Nainen ja hänen taustabändinsä ovat petranneet soittotaitojaan ahkerasti tulevaa kiertuetta ajatellen. Keikoilla soitettavien kappaleiden joukkoon on asetettu muutamia uusia ja toisaalta muutamia vanhoja biisejä. Tarja Turunen kirjoittaa blogissaan, että faneille on luvassa muutamia yllätyksiä settilistan saralla.

Tarja Turunen: Concerts in Russia, Finland, Germany...

A face portrait of Tarja Turunen, who is dressed in violet top. Picture is a bit blurry. Photograph by Tony Härkönen

Finnish Tarja Turunen (www.tarjaturunen.com) is going to present her new album, but of course also some Nightwish classics at her exclusive “Warm Up Shows” in selected cities, starting with the Nov 25th gig in Berlin, Germany. Concerts will be held also in Hungary, Russia, France, Netherlands, Greece, Switzerland, The Great Britain and also in her home country, Finland. Tarja had to re-schedule earlier dates for the concerts in Budabest and in London at September, for she was busy with promotional activities.

Tarja Turunen julkaisee tuplavinyylin.

Tarja Turunen loikoilee valkoista taustaa vasten mustiin kiiltävästä kankaasta valmistettuihin vaatteisiin pukeutuneena valkoisella ja kiiltävällä lattialla. Naisen hiukset kammattu taaksepäin. Kuva: Tony Härkönen

Laulaja Tarja Turunen (www.tarjaturunen.com) kaavailee järjestävänsä uudesta sooloalbumistaan “My Winter Storm” äärimmäisen rajoitetun tupla-LP-version. Julkaisu tapahtuu joulukuun 17. päivä brittiläisen What Recordsin toimesta. Julkaisu on hyvin rajoitettu, sillä siitä painetaan vain 300 kappaletta maailmanlaajuisesti. Sooloalbumin normaali CD-versio ilmestyy kansainvälisesti kuluvan kuukauden 19. päivä. Kiekolla kuullaan erityinen Alice Cooperin biisistä “Poison” tehty cover-veriso, mikä päätyy myös singlen sisälmyksiin. Kappale äänitettiin samassa paikassa jossa A. Cooperkin kappaleen alunperin äänitettiin — Kaliforniassa sijaitsevan The Village Recorderin tiloissa.

Nightwish: "Dark Passion Play" menestyy Suomessa.

Viisihenkisen Nightwish-bändin jäsenet seisovat raunioituneen kiviseinämän tai muurin edustalla yhtenä rykelmänä. Miehet pukeutuneet mustiin, naisella pitkät mustat hiukset ja valkoinen paita sekä mustat housut. Kuva: Ville Juurikkala

Kotimainen naislaulajalla varustettu metallibändi Nightwish (www.nightwish.com) uutisoi nettisivuillaan, että sen tuorein “Dark Passion Play” -niminen studioalbumi on myynyt täällä Suomessa yli 42 000 kappaletta. Tilanteesta tekee kiinnostavan se tosiseikka, että tuo huima luku saavutettiin kiekon ilmestymispäivän aikana, eli eilen keskiviikkona. Bändi on näin ollen saavuttanut platinaa, sillä sitä varten levyä tulee olla myyty vähintään 30 000 kappaletta.

Bändi julkaisee albuminsa Yhdysvalloissa 2. päivä lokakuuta Roadrunner Recordsin kautta.

Tarja Turunen paljasti keikkakokoonpanon.

Sopraanolaulaja Tarja Turunen seisoo mustiin vaatteisiin sonnustautuneena lähes pikimustaa taustaa vasten. Hän pitää käsiään lyhyen takkinsa taskoissa. Takki on kiiltävää mustaa kangasta. Naisella pitkät kiharaiset tummat hiukset. Kuva: Tony Härkönen

Entinen Nightwishin keulahahmo ja laulaja Tarja Turunen (www.tarjaturunen.com) paljasti keikkakokoonpanonsa, jota hän aikoo käyttää ns. lämmittelykonserttien aikana Saksassa, Venäjällä, Belgiassa ja myös täällä Suomessa marras-joulukuun aikana. Turunen tekee live-esiintymisiä myös muissa Euroopan maissa.

Tarja Turusen uusimman singlelevyn nimi on “I Walk Alone” on nyt julkaistu espanjalaisessa nettimusiikkikaupassa Rafabasa.com.Siitä kuvattiin hiljattain musiikkivideo Saksan Berliinissä. Videon ohjaana toimi Jörn Heitmann, joka on aikaisemmin tehnyt samansuuntaisia hommia Nightwishin “Sleeping Sun” -musiikkivideon parissa vuoden 2005 aikoihin.

Etsi sivustolta

Tiinan blogissa

Suositellut linkit

Aikaisempia artikkeleita

Tuoreet kommentit

(Mini)tagipilvi

Arvostetut artikkelit

  1. Ari Koivunen Saunaan David Coverdalen kanssa?
  2. Aerosmith-basisti: Aerosmith on albumimoodissa.
  3. Duffy: "Rockferry".
  4. Mun blogi on nyt täällä!
  5. The Kooks nousi suoraan UK:n albumilistan ykköseksi!
  6. Kari Tapio: "Kaksi maailmaa".
  7. Ice Cube Helsinkiin, Jäähalliin.
  8. "All Together Now" Cirque du Soleilin "LOVE"-produktiosta DVD:lle.
  9. Tommi Lindell avaa Lindellandian ovet 14.5.
  10. Ari Koivunen: "Give Me A Reason".