Tapahtumakalenteriin listataan suorana lähetettävät keikat ja esiintymiset.

Livesoitin

Tagipilvi: lavett

Lavett nauhoittaa debyyttialbumiaan.

  • Julkaistu 03.07.2009
  • Tagit:

Lavettin EP:n "When The World Caves In" kannessa näkyy räikeitä säteitä punaiselal ja valkoisella värillä. Säteiden keskiosasas on punainen ympyrä, jossa valkoinen röpelöinen kämmenenjälki. Lavettin nimi kuvan alaosassa valkoisella värillä ja sen alla mus EP julkaistiin maalikuussa

Ruotsalainen modernia rockia luova viiden hengen yhtye, nimeltään Lavett, aikoo julkaista joko loppuvuodesta 2009 tai oitis ensi vuoden alussa debyyttialbuminsa. Bändi on nyt siirtynyt Studiomega-studioon Ruotsin Vargergissa purkittelemaan ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka tulee olemaan pääosin englanniksi laulettua musiikkia. Bändin viisikko on tehnyt viimeisten kymmenen vuoden ajan töitä muiden musiikkiryhmien kanssa, sillä Lavettin köörissä on mm. Dark Tranquillitystä, Lost Horizonista, Those We Don’t Speak Ofista ja Sundowista tuttuja pelimanneja. Lavett tarjoaa soittotaidoistaan näytteitä omilla MySpace-sivuillaan, josta löytyvästä jukeboksista voi käydä kuuntelemassa peräti neljä biisiä yhtyeen alkuvuoden aikana julkaisemalta ensimmäiseltä äänitteeltä.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

(Mini)tagipilvi

Uusinta keskusteluissa

Uusin nippelitieto
  • Hillary Clinton Entisen Yhdysvaltojen presidentin, Bill Clintonin, kanssa naimisiin vuonna 1975 mennyt Hillary Clinton oli ensimmäinen ensimmäinen nainen, jonka sor…
Uusin alennuskoodi
  • Pikkusiili.fi #1 Maaliskuun ajan -5% alennus Pikkusiili.fi:n Facebook-faneille. Pikkusiili.fi myy mm. lasten Puky potkupyöriä, potkulautoja ym. Tarjous on voimassa 3…