"The Trooper" -kenkä
Brittirokkiyhtye Iron Maiden (www.ironmaiden.com) on laajentanut ulkomusiikillista repertuaariin teettämällä lenkkitossuja varustettuna “Piece of Mind” -albuminsa kansikuvalla. Bändin “The Trooper” -potretti koreilee alunperin vuonna 1983 ilmestyneen pitkäsoiton kansikuvan lisäksi siis myös lenkkitossun pinnassa. Skeittitossujen alkuperäistä muotoilua edustava Sk8-Hi -mono on varustettu “The Trooper” -singlen kansikuvalla. Kalifornialainen tossuja, kenkkareita ja muita skeittaukseen liittyvää oheismateriaalia valmistava Vans-yritys on luonut kyseiset popot. Vans on erikoistunut nuorisokenkien luomiseen.
“Piece of Mind” -albumi on Iron Maidenin jo neljäs pitkäsoitto. Se julkaistiin alunperin vuonna 1983 EMI Musicin kautta ja Yhdysvalloissa Capitol Recordsin siivittämänä. Kiekosta on sittemmin tehty uusintapainos Sanctuaryn / Columbia Recordsin kautta. Kyseisellä albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Rautaneidon rumpalina Nicko McBrainia.
Kokoelma-albumin kansikuva
Iso-Britanniasta käsin toimiva What Records aikoo julkaista Iron MaideniN tulevasta kokoelma-albumista “Somewhere Back In Time“ rajoitetun erikoispainoksen — levymerkki kaavailee tuovansa kokoelmasta esiin tuplavinyylin 12. toukokuuta. Julkaisu on ensimmäisen vuosikymmenen aikana luomaa musiikkia esittelevä kokoelmalätty, jonka EMI julkaisee 12. päivä normaalina CD-versiona. Julkaisun soittolistalle on ahdettu bändin valitsemia parhaita ja olennaisimpia biisejä bändin seitsemältä ensimmäiseltä studioalbumilta ja yhdeltä live-albumilta. Kappaleet on äänitetty vuosivälillä 1980-1989.
EMI kertoo tämän “Somewhere Back In Time” -opuksen olevan etenkin Iron Maidenin nuoremmille faneille hyvin kysytty julkaisu. Albumin voi ladata bändin nettisivuilta digitaalisessa muodossa WMA-formaatissa ilman maksua. Fanit voivat kuunnella kiekon kappaleita jopa kolme kertaa ennen kuin kappaleet menevät “lukkoon” ja ne on ostettava erikseen. Kun kappaleet on kuunneltu läpikotaisin, kuuntelija saa silmilleen yksinkertaisen päivitysmahdollisuuden, jonka avulla hän voi ostaa biisit DRM-vapaassa muodossa, joka tarkoittaa sitä, että kuuntelija voi esimerkiksi polttaa biisit CD-levylle.
Vuodesta 1975 toiminut Iron Maiden (suom. Rautaneito) tulee julkaisemaan 1980-luvun musiikkituotannosta tarjoavan halkileikkauksen kokoelma-albumin muodossa. Kokoelman nimi on “Somewhere Back In Time: Best Of: 1980-1989”. Kiekko on ladattavissa kokonaan ilmaiseksi Internetin välityksellä. EMI-levymerkin eräänlainen kädenojennus nuoremmalle Iron Maidenin fanisukupolvelle tarjoaa mahdollisuuden nauttia koko albumin kappaleista hyvälaatuisina WMA-tiedostoina. Kiekon kappaleet voi kuunnella ilmaiseksi kolme (3) kertaa, jonka jälkeen niitä voi kuunnella vain otsamalla kappaleet kopiosuojausta vailla olevina DRM-versioina.
Kokoelmalätty sisältää suosituimpia Iron Maidenin värssyjä ryhmän uran ensimmäiseltä studioalbumilta, sekä “Life After Death” -nimiseltä live-albumilta. “Somewhere Back In Time: Best Of: 1980-1989” on nimensä mukaisesti bändin hiljattaina aloittaman samannimisen maailmankiertueen kylkiäisiksi koostettu kokoelma. Maailmankiertueelle yhtye lähti helmikuun ensimmäisenä päivänä. Keikkaputki päättyy näillä näkymin vasta 16. elokuuta. Ryhmä reissaa käytännössä kaikkialla maailmassa aina Eurooppaa, Aasiaa ja Amerikkoja myöten.
Amerikkalainen metalcore-ryhmittymä Avenged Sevenfold (www.avengedsevenfold.com) uutisoi aikovansa toimia täällä Suomessa kiertueella yhdessä Iron Maidenin, eli Rautaneidon, kanssa. Bändit keikkailevat myös muualla Skandinaviassa mahtipontisen “Somewhere Back In Time World Tour” -kiertueensa nimeen. Avenged Sevenfold tulee toimimaan Iron Maidenin keikoilla erikoisvieraana Twikenhami Stadionin tiloissa 5. heinäkuuta, Pariisissa 2. heinäkuuta ja sitten pariin otteeseen täällä Suomessa. Bändit keikkailevat Helsingin Olympiastadionilla ja sitten tamperelaisen Ratinan stadionilla.
AS:in keulahahmo ja laulaja M. Shadows kommentoi tilannetta sanomalla nähneensä Iron Maidenin tekevän keikkoja lukemattomia kertoja. Hän on itse jokaisen keikan koettuaan vallan hurmoksellisessa tilassa — näin tapahtuu hänen kuunnellessaan uutta Iron Maidenin luomaa musiikkia.
Iron Maiden Suomeen
Brittiläinen raskaan rokin alhossa piehtaroiva Iron Maiden (www.ironmaiden.com) uutisoi aikovansa esiintyä Suomessa vielä toisenkin kerran. Yhtyeen konsertti Helsingin Olympiastadionilla on myyty loppuun jo varhain — parin tunnin aikana kaikki 42 000 pilettia varattiin ennakkoon. Tämä on erinomaisen hyvä suoritus miltä tahansa bändiltä. Bändi tietää sen ja ehkä juuri sen takia se on nyt kaavailemassa toistakin keikkaa tänne Suomen suunnalle. Yhtye esiintyy ensi vuoden puolella, 19. heinäkuuta, Tampereella. Liput kyseiseen keikkaan aiotaan laskea myyntiin jo kuluvan viikon perjantaina kello 09:00.
Suomalainen love metallia soittava HIM (www.heartagram.com) käy vierailemassa Bruce Dickinsonin omassa radio-ohjelmassa perjantaina 21. syyskuuta, jolloin Bruce pitää viikottaisen “The Bruce Dickinson Friday Rock Show” -ohjelmansa. Dickinson on tuttu mies rokkibändi Iron Maidenin puikoista. Miehen radioshow’ta voi kuunnella myös Internetissä BBC.co.uk-nettisivustolla.