Tagipilvi: harmaja

Harmajan "Lento"-albumi laitettu kuunneltavaksi.

Harmaja-yhtyeen albumin "Lento" etukannessa harmaa taustaväri. Sen keskellä näkyy maalaus tai piirros linnuista, joita lentää viitisen kappaletta tiiviinä rykelmänä. Kuvan yläosassa lukee Harmaja ja alaosassa "Lento" ilman lainausmerkkejä. Julkaistiin 21.4.2010

Tunnelmointimusiikkia tekevä Harmaja julkaisi aikaisemmin tällä viikolla järjestyksessä toisen studioalbuminsa. Kärsämäellä Sonic Factoryn studiotiloissa ikuistettu kiekko on Tuomas Wäinölän tuottama. Harmaja on nyt laittanut koko akustisen albuminsa kuunneltavaksi Levykauppa X:n nettisivuille. Kappaleita voi kuunnella ensi viikon tiistaihin asti. Samasta levykaupasta albumin voi myös ostaa. Harmajan “Lento” on seuraaja viime vuoden helmikuussa ilmestyneelle debyyttialbumille. Bändin mukaan uutukaisellakin on pyritty luomaan sellainen äänimaailma, joka on inhimillinen ja rosoinen. Kappaleet purkitettiinkin sen vuoksi studiotiloissa livenä. Goottimetallibändi Charonissakin toimiva J-P Leppäluoto kommentoi maaliskuussa, että: Livenä äänittäminen antaa kappaleille mahdollisuuden elää ja hengittää eikä lopputuloksesta tule liian siloiteltua.

Harmaja: "Lento".

Harmaja-yhtyeen albumin "Lento" etukannessa harmaa taustaväri. Sen keskellä näkyy maalaus tai piirros linnuista, joita lentää viitisen kappaletta tiiviinä rykelmänä. Kuvan yläosassa lukee Harmaja ja alaosassa "Lento" ilman lainausmerkkejä. Julkaistaan 21.4.2010

Pohjois-Pohjanmaalta käsin toimiva Harmaja tarjoaa akustista tunnelmointimusiikkia jälleen albumilevyllisen verran huhtikuussa, kun Wiima Musicin väki tuo esiin “Lento”-nimisen studioalbumin. Uusi opus on seuraaja Harmajan helmikuussa 2009 julkaisemalle debyyttialbumille, joka sekin on nimeltään “Harmaja”. Esikoisalbumi kävi ilmestyttyään kipuamassa Suomen virallisen albumilistan 14. sijalle. Kyseinen kiekko julkaistiin Suomessa Wiima Musicin voimin ja sen jakelijana toimi Playground Music Scandinavia. Nick Cave & The Bad Seedsin sekä Morrisseyn faneille suositeltava Harmaja on varustettu Charon-bändin keulahahmolla, Juha-Pekka Leppäluodolla. Leppäluoto on samalla entinen goottimetallibändi Poisonblackin vokalisti. Harmajan uusin albumi on nyt ennakkotilattavissa suoraan Levykauppa X:n tiskiltä. Kiekko julkaistaan keskiviikkona 21. huhtikuuta.

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Uusinta keskusteluissa

Uusin nippelitieto
Kuuminta viime aikoina