Livesoittimen tarjoaa Live4stream

Livesoitin

Tagipilvi: happo hc

Happo HC: "Voitto".

Happo HC:n albumin "Voitto" etukannessa näkyy lähikuva suuresta leikkiautojen merestä. Pikkuautot ovat keltaisia, sinisiä, valkoisia, vihreitä ja punaisia. NIitä on kaikenlaisia. Kuvan oikeassa laidassa valkoisella värillä lukee sekä yhtyeen että albumin Julkaistaan 10.2.2010

Tampereelta käsin toimiva Happo HC tulee julkaisemaan ensi viikon keskiviikkona uuden “Voitto”-albumin levy-yhtiö Ennätys Recordsin kautta. Kyseessä on Happo HC:n järjestyksessä toinen pitkäsoitto. Debyyttialbumi on vuonna 2007 julkaistu “Rimakauhu”, jonka seuraajan rokkiryhmä kertoo jatkavan samaa ennakkoluulotonta linjaa. Happo HC:n mukaan uutukaiskiekon kappaleet syntyivät nyt pakottomasti ja vapautuneesti, sillä “Rimakauhu”-kiekon julkaisemisen jälkeen biisimateriaalia alkoi tipahdella kuin itsestään. Bändin laulaja-kitaristi Samuli Happo kommentoi biisien syntyneen kuin taikaiskusta. “Voitto”-levyn sanomaan voi tutustua tamperelaisyhtyeen omilla MySpace-sivuilla.

Etsi sivustolta

Suositellut linkit

Tuorein kommentti

Uusinta keskusteluissa

Uusin nippelitieto
  • Englannin kieli Englannin kieli on jaettu usein vanhaan englantiin, keskiaikaiseen englantiin, varhaiseen moderniin englantiin ja myöhäiseen moderniin englantiin. S…