Tagipilvi: children of bodom

Kylähullut julkaisee albumin marraskuussa.

Kolme miestä poseeraa ryhmäkuvassa. Vasemmalla Alexi Laiho. Jokaisella heistä punaista huulipunaa huulillaan, osalla myös poskipunaa. Laitimmaisilla pitkät hiukset, keskimmäisellä irokeesi. Perustettu Tampereella

Punk-projekti Kylähullut (www.kylahullut.com), joka kulkee kitaristi-laulaja Alexi Laihon luotsaamana, uutisoi aikovansa julkaista marraskuussa kotimaisen Kråklund Recordsin kautta uuden albumin, mille yhtye on antanut niinkin hemaisevan nimen kuin “Peräaukko Sivistyksessä”. Uusi levy sisältää tusinan verran biisejä, joista nettiin on laitettu hiljattain ääninäyte kappaleesta “Kourallinen turhia (Big Brother)”. Yhtye kertoo levyllä kyytiä saavan kaikki aina Big Brothereiden julkkiksista poliitikkoihin asti. Kylähullujen tuorein julkaisu tähän mennessä on helmikuun lopussa julkaistu EP-kiekko “Lisää persettä rättipäille”.

Etsi sivustolta

Tiinan blogissa

Suositellut linkit

Aikaisempia artikkeleita

Tuoreet kommentit

(Mini)tagipilvi

Arvostetut artikkelit

  1. Soulstab: "Primitive Communication".
  2. Apulanta: "Kesä-EP".
  3. Ari Koivunen: "Becoming".
  4. Lovexilta uusi "Turn"-single.
  5. Conscious Youths: Skandinaavi-hip-hopin uusi superyhtye!
  6. Tokio Hotel Helsinkiin syksyllä.
  7. "Sanat Jukka Virtanen" -tribuuttialbumi.
  8. Emma-palkittu Paukkumaissi Ipanapa Recordsille.
  9. Hanoi Rocks nimesi lisää esiintymisiä.
  10. Negativen "Karma Killer" albumilistalle.