Tagipilvi: backyard babies

Backyard Babies siirtyy tauolle.

Backyard Babiesin "Backyard Babies" -nimisen albumin kansikuva. Kuvassa näkyy neljä rokkarimuusikkoa seisomassa suurella teräspalkilla. Miesten alla avautuu usvaan peittyvä metropolikaupunki. Vasemmassa laidassa harmaata taustaa vasten bändin logo, oikeas Julkaistiin 18.8.2008

Ruotsista käsin toimiva sleaze rock -ryhmä Backyard Babies (www.backyardbabies.com) aikoo lähteä Aftonbladet-lehdelle antamassaan lausunnossa tauolle. Bändin keulahahmo, 36-vuotias Nicke Borg, kommentoi lehdelle bändin suunnittelevan ansaitsemalleen tauolle lähtemistä eikä aio tässä vaiheessa miettiä sitä milloin bändiprojekti jälleen heräisi horrostilasta. Bändiprojekti lähtee lomalle sen jälkeen kun yhtyeen kuluva Euroopan-kiertue on viety päätökseen. Kiertueella Backyard Babies esiintyy ensimmäiseksi Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Ruotsalaisorkesteri on kiertänyt 20-vuotisen uransa ympäri maailmaa ja kirnunnut siinä sivussa yhteensä kuusi studioalbumia, lukuisia kokoelmia sekä livelevyjä. Aftonbladetille antamassaan haastattelussa muusikko muistuttaa, että hän on tehnyt bändinsä parissa töitä 20 vuoden ajan, ja että nyt on avautumassa sopiva sauma tehdä muutakin kuin musiikkijuttuja.

Crucified Barbara julkaisee albumin marraskuussa.

Linda Åkerbergin ottama valokuva Crucified Barbara -bändin tyttöjäsenistä. Kuvassa yhteensä neljä naista, joista kolme vaaleahiuksisia ja keskimmäinen mustahiuksinen. Kaikilla hoikat vartalot ja pitkät hiukset, mustat vaatteet ja avarat kaula-aukot. Kuvan Kuva: Linda Åkerberg

Ruotsalainen, tukholmalainen, naisbändi Crucified Barbara (www.crucifiedbarbara.com) julkaisee 15. lokakuuta kuluvana vuonna uuden singlen, jota yhtye kutsuu nimellä “Sex Action”, GMR Musicin voimin. Se on lohkaisu yhtyeen uudelta pitkäsoitolta, nimeltään “Til Death Do Us Party”, jonka Crucified Barbaran hard rock -sakki aikoo laskea fanikunnan ulottuville vielä marraskuussa kuluvana vuonna. Albumin julkaisuhetkeksi yhtye ilmoittaa 19.11.2008. Sen tuottajana bändi käytti Mats Levéniä. Mats on parhaiten tuttu hänen aiemmista kytköksistään sellaisiin rytmiryhmiin kuin Therion, Yngwie Malmstee, Abstrakt Algebra ja Krux sekä At Vance.

Backyard Babies Suomen ja Ruotsin albumilistoille.

Backyard Babiesin "Backyard Babies" -nimisen albumin kansikuva. Kuvassa näkyy neljä rokkarimuusikkoa seisomassa suurella teräspalkilla. Miesten alla avautuu usvaan peittyvä metropolikaupunki. Vasemmassa laidassa harmaata taustaa vasten bändin logo, oikeas "Backyard Babies" menestyy

Ruotsalainen punk- ja rock-vaikutteista kitaramusiikkkia luritteleva Backyard Babies (www.backyardbabies.com) julkaisi “Backyard Babies“ -nimisen pitkäsoiton elokuussa 18. päivä täällä Euroopassa. Kiekon ilmestymisteosta Vanhalla mantereella vastasi Billion Dollar Babies yhdessä suomalaista syntyperää olevan Spinerfarm Recordsin avulla. Kiekko on nyt kivunnut niin Ruotsin kuin Suomenkin virallisten albumilistoille asti. Ruotsissa albumi oli julkaisuviikollaan kultasijalla, mutta nyt se on liukunut sijalle n:o 4. Suomessa albumi on tällä hetkellä levylistan sijalla 31. Uuden albumin soittolistalta löytyvä herkkä kappale “Fuck off and Die” julkaistiin hiljattain esikoissinglenä. Kappaleesta kuvattiin musiikkivideokin.

Backyard Babies antoi albumin ilmaisesti ladattavaksi.

Backyard Babiesin "Backyard Babies" -nimisen albumin kansikuva. Kuvassa näkyy neljä rokkarimuusikkoa seisomassa suurella teräspalkilla. Miesten alla avautuu usvaan peittyvä metropolikaupunki. Vasemmassa laidassa harmaata taustaa vasten bändin logo, oikeas Uusi albumi ulos 13.8.2008

Ruotsalainen punkrock-bändi Backyard Babies (www.backyardbabies.com) messuaa laskeneensa virallisille MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi koko uuden albuminsa. Yhtye kertoo tulevansa tuomaan tähän todellisuuteen “Backyard Babies” -nimisen pitkäsoiton kuluvan kuukauden 13. päivä. Levy julkaistaan yhteistyössä Billion Dollar Babiesin ja suomalaista syntyperää olevan Spinefarm Recordsin kautta. Kiekko äänitettiin 90 päivän aikana tukholmalaisen Polar and Big Island Sound -studioiden uumenissa tuottaja Jacob Hellnerin seurassa. Hellner on aikaisemmin kunnostautunut mm. saksalaisen industrial-metallia mättävän Rammasteinin ja kotimaisen sellistiyhtye Apocalyptican musiikin muokkaajana.

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Uusinta keskusteluissa

Uusin nippelitieto
Kuuminta viime aikoina