Tagipilvi: autoclav1.1

"Emerging Organisms 2" -kokoelma.

Harmaasävyinen valokuva jonkinlaisesta harmaasta rakennuksesta, joka kierosti kuvan oikeassa laidassa vitivalkoista taustaa vasten. Vasemmalla lukee pientä pränttiä, josta erottuu verenpunaisella värillä ainoastaan "EO2". Kansikuva: Kostas K.

Levy-yhtiö Tympanik Audio julkaisi uusimman osan “Emerging Organisms” -kokoelmalevyjen sarjalle aikaisemmin kuluvan viikon puolella. Tuplalevynä ilmestynyt kiekko esittelee levy-yhtiön olemassaolon ensimmäisen toimintakauden aikana julkaistua elektronista musiikkia. “Emerging Organisms 2”, eli lyhyemmin “EO2”, sisältää biisejä Tympanik Audion bändikaartiin kuuluvilta yhtyeiltä ja artisteilta. Julkaisun sisältämät kaksi CD-levyllistä musiikkia koostettiin eri puolilla planeettaa toimivilta bändeiltä. Tarjolla on biisit mm. yhdysvaltalaiselta Access to Arasakalat, Totakekekeltä ja brittiläiseltä Atuclav1.1.:ltä, joka teki ESA:n kanssa yhdessä tulkinnan kappaleeseen “All Blind”. Kokoelman soittolistalla kuullaan lisäksi kappaleet Ginormoukselta, Lights Out Asialta, Sincere Tradelta, Zentriert Ins Antlitziltä, Mlada Frotnalta ja alankomaalaiselta DJ Hiddeniltä, sekä monilta muilta.

Lunasta 200 € tervetulobonuksesi

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Uusinta keskusteluissa

Uusin nippelitieto
  • Faktoja energiasta Ihmiskunnan energiantarpeet on periaatteessa mahdollista tyydyttää auringon avulla. Jos kaikki auringonvalo, joka minuutissa osuu planeettaamme, oli…
Kuuminta viime aikoina