Nimipäiväänsä viettää Laina ja Rigmor
Julkaistaan 4.3.2009
Starsailor julkaisee kolmen vuoden tauon jälkeen uuden albumin. 4.3. julkaistavan Starsailorin “All the Plans” –albumin tuottajana on toiminut jälleen Steve Osbourne. Yhtye kokee aikuistuneensa sitten viime levyn ja näin ollen sävellys- ja kirjoitustapa on kypsempää.
Uramme alussa olimme vain kaksi nuorta yliopistokundia, joilla ei ollut juurikaan elämänkokemusta. Tämä levy on tulos kaikesta hyvästä ja pahasta mitä olemme viime aikoina käyneet läpi elämässäme
, kertoo Walsh.
Ensimmäinen single “Tell Me It´s Not Over” jaetaan radioille tammikuussa. Katso kappaleeseen kuvattu musiikkivideo täältä.
Starsailor on Englannista kotoisin oleva nelikko, joka julkaisi vuonna 2002 “Love Is Here” -debyyttialbumin. Levyltä julkaistiin useita menestyssinglejä, joista “Alcoholic” ja “Poor Misguided fool” -biisit nostivat lopulta Starsailorin isojen brittibändien joukkoon. Kakkosalbumi “Silence Is Easy” vuonna 2004 oli soundillisesti edeltäjäänsä hieman sähköisempi ja kolmoslevy, vuonan 2006 julkaistu “On The Outside”, jatkoi pitkälti kakkoslevyn viitoittamalla tiellä.
Erittäin hurmoksellisista esiintymistään tunnettu bändi aloittaa “All The Plans” -kiertueen Glasgow:sta maaliskuun loppupuolella. ★