Spice Girls jakoi trauma-annoksen lapsiyleisölle.

Kaoottinen sommitelma räiskyviä tähtiä, joista suurin mustanvärinen, muita pienempiä ja erivärisiä punertavia tähtiä sen alla. Mustan tähden päällä lauma valkoisia pääkallokuvioita. Spaissarit säikyttelivät

Spice Girls (www.thespicegirls.com) -yhtye esitteli omalaatuista tyttöenergiaansa esiintymällä lapsikatraan edessä Lontoon O2-areenalla rääväsuisesti. Scary Spice teki kunniaa nimelleen käyttämällä lavalla niin vulgaaria ja alatyylistä kieltä, että vanhemmat joutuivat peittämään lastensa korvat kun keski-ikäinen laulaja innostui puhumaan intiimien alueidensa herkkyydestä. Tyttöyhtyeen esiintymiseen kuuluu dialogi parin kappaleen välissä, ennen kuin yhtye ryhtyy veisaamaan hittikappalettaan “Too Much”. Naiset kertovat ennen biisin aloittamista siitä mikä on viime aikoina ollut heille “liikaa”. Tuossa välissä Scary Spice puhui suunsa puhtaaksi — kertomalla törkytarinoita.

Viime perjantaina Lontoossa tehdyn keikan aikana Scary Spice, eli Mel, tuohdutti lapsiyleisön vanhemmat kertomalla siitä mikä häntä stimuloi tietyillä intiimeillä kehonsa alueilla. Vanhemmat katselivat ja kuuntelivat epäuskoisina kun Mel vuodatti painokelvottomia tunnustuksia genitaalialueistaan.

The Sun -lehden saaman lausunnon mukaan eräskin yleisön seassa ollut lapsensa vanhempi koki tilanteen huolestuttavaksi. Spice Girlsien hän tiesi käyttävän kohua herättäviä lavakostyymejä, mutta että tällaista rivosuista lööperiä vielä… Yleisölle olisi tullut tiedottaa etukäteen ja hyvissä ajoin mikäli Spaissarit aikoisivat puhua rivoja lavalla. Keikalta monille lapsille kertyi kuitenkin uusia kokemuksia — lapset ainakin oppivat liudan uusia rumia sanoja.

Viihdeuutinen.net kertoi viime vuoden joulukuussa, että Spice Girls aloitti kiertueensa vuosien tauon ja hiljaiselon jälkeen. Tuolloin alkanut kiertue oli yhtyeen ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen. Ensimmäisen kiertue-esiintymisensä Maustetytöt aloittivat kappaleella “Spice Up Your Life”, jota seurasi värssyt “Stop” sekä “Say You’ll Be There”. Maustetytöt sonnustautuivat italialaisen suunnittelija Roberto Cavallin luomiin hopean ja pronssin eri sävyjä yhdisteleviin vaatteisiin. ★

Kommentoi julkaisua:

Etsi sivustolta

Tiinan blogissa

Suositellut linkit

Aikaisempia artikkeleita

Tuoreet kommentit

(Mini)tagipilvi

Arvostetut artikkelit

  1. Soulstab: "Primitive Communication".
  2. Apulanta: "Kesä-EP".
  3. Ari Koivunen: "Becoming".
  4. Lovexilta uusi "Turn"-single.
  5. Conscious Youths: Skandinaavi-hip-hopin uusi superyhtye!
  6. Tokio Hotel Helsinkiin syksyllä.
  7. "Sanat Jukka Virtanen" -tribuuttialbumi.
  8. Emma-palkittu Paukkumaissi Ipanapa Recordsille.
  9. Hanoi Rocks nimesi lisää esiintymisiä.
  10. Negativen "Karma Killer" albumilistalle.