Nimipäiväänsä viettää Laina ja Rigmor
Tuusulalainen Snipe Drive -yhtye matkusti tiistaina 9.3. Kiinaan yhteensä 11 keikan kiertueelle. Kyseessä on tähän mennessä pisin suomalaisen yhtyeen tekemä yksittäinen kiertue kyseisessä maassa. Snipe Drive keikkailee muun muassa Pekingissä, Shanghaissa ja Nanjingissa.
Yhtye päivittää Kiinan matkaltaan ahkerasti blogia, joka löytyy osoitteesta snipedrivechinatour.blogspot.com. Käy lukemassa miten yhtyeen ensimmäinen Kiinan keikka eilen sujui, tai kuinka bändin pojat päätyivät avuliaiden kiinalaistyttösten huijaamiksi. Entä millaisen aamiaisen suomalainen rokkibändi voi Pekingissä saada?
Snipe Drive on Helsingin lähitienoolla keväällä 2001 perustettu yhtye, jonka perustajajäseninä olivat veljekset Antti ja Heikki. Bändin nimi juontuu Tuusulassa sijaitsevasta kadunnimestä. ★