Nimipäiväänsä viettää Hemminki, Hemmo ja Hemming
Julkaistaan 31.5.2010
1990-luvun alussa toimintansa aloittanut vaihtoehtorock-yhtye The Smashing Pumpkins on sen kitaristin ja biisintekijän, Billy Corganin, johdolla julkaisemassa uutta musiikkia tämän oheisessa kuvassa näkyvän singlen muodossa. Kuvassa näkyy uuden albumin ensimmäinen single. Se on nimeltään “Teargarden by Kaleidyscope Vol. 1: Songs for a Sailor”. Teos sisältää neljä kappaletta, joka on vain pieni osa yhdysvaltalaisyhtyeen 44 biisin kokoiselta albumijulkaisulta. Progerockia, goottirockia, unenomaista pop-musiikkia ja heavy metallia yhdistelevä Smashing Pumpkins käärii tämän teoksen normiversion lisäksi erityiseksi keräilijöiden kohteeksi. Keräilijöiden kohde on paketoitu puukoteloon ja sen mukana tulee käsin kaiverrettu kivinen obeliski.
“Teargarden by Kaleidyscope Vol. 1: Songs for a Sailor” ilmestyy Euroopan alueen faneille 31. toukokuuta 2010 levy-yhtiö My Rocket Sciencen kautta. Smashing Pumpkinsin “Teargarden by Kaleidyscope” tulee olemaan bändin järjestyksessä kahdeksas albumi. Albumi ilmestyy aluksi vain muutaman biisin kokoisina singlelohkaisuina. Koko albumi käsittää tiettävästi 44 biisiä. Kaikki kappaleet tultaneen julkaisemaan singlenippuna sen jälkeen kun yksittäiset kiekot on laskettu kauppoihin.
The Smashing Pumpkins uutisoi jo vuonna 2007 suunnittelevansa paluun tekemistä musiikkirintamalle Billy Corganin ja Jimmy Chamberlinin voimin. Chamberlin erosi bändistä vuonna 2009. Sen jälkeen Corgan oli yhtyeen ainoa vanhan kokoonpanon jäsen. Yhtyeeseen on etsitty alkuvuodesta 2010 asti vakituista basistia ja kosketinsoittajaa.