Skate SM afterpartyt Nosturissa 29.8.2009.

30-vuotisjuhliaan viettävän Skate SM:n viralliset jatkot ovat Nosturissa 29.8.2009. Tapahtumassa esiintyvät hollantilainen hardcore-yhtye Born From Pain sekä kotimaiset Bolt, Lighthouse Project, Eye For All sekä AA&EH ja Paikalliset Rentut. Liput keikalle maksavat 15 euroa ennakkoon, 16 euroa ovelta.

Illan pääesiintyjä Born From Pain on vuonna 1997 perustettu metallista hardcorea soittava yhtye, joka ahkeralla keikkailullaan nousi nopeasti Euroopan HC-eliittiin. Yhtye on julkaissut viisi studioalbumia, joista kaksi viimeisintä, “War” (2006) ja “Survival” (2008) maineikkaan Metal Blade -levy-yhtiön kautta. Born From Painin sanoitukset ovat erittäin tiedostavia sekä poliittisia, joita säestetään nopeatempoisella ja aggressiivisella soitolla. Yhtye on perustamisestaan saakka keikkaillut ahkerasti ympäri maailmaa ja sen on sanottu olevan parhaimmillaan livenä.

Helsinkiläinen Bolt tunnetaan kotimaisen HC:n edelläkävijöinä. Yli vuosikymmenen ajan yhdessä soittanut bändi on julkaissut muutaman seiskatuumaisn ja kolme kokopitkää, joista viimeisin, “Behind Obstacles Lies Truth”, kuluvan vuoden toukokuussa. Boltin musiikki on ammentanut vaikutteita New Yorkin hardcoresta, omaperäisyydestä kuitenkaan tinkimättä.

Lighthouse Project on vuonna 2004 perustettu HC-punkyhtye, joka on julkaissut pari EP:tä ja kaksi albumia. Bändi sanoo musiikkinsa vaikutteiksi kaiken Black Flagista black metalliin. Eye For All on illan kokoonpanoista tuorein, bändi on ollut kasassa vasta vuoden päivät. Bändi signattiin Lighthouse Projectin tavoin uudelle The Hood Took Us Under -yhtiölle, joka julkaisi äskettäin yhtyeen ensisinglen. AA&EH ja Paikalliset Rentut on niin ikään helsinkiläinen metallia ja hip hopia yhdistävä bändi, joka sijoittui vuoden 2008 Ääni ja Vimma -kilpailussa toiseksi.

Liput keikalle maksavat 15 euroa (+ mahdolliset toimituskulut) ennakkoon ja 16 ovelta. Ennakkolippuja saa Tiketistä ja Lippupalvelusta. Tapahtumailtana ovet avautuvat kello 21 maissa. Tapahtuma on ikärajaton, mutta Nosturissa on rajattu anniskelualue täysi-iän saavuttaneille asiakkaille.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot