Satu Sopanen & Tuttiorkesteri juhlistavat 20-vuotista lastenmusiikkitaivaltaan uudella levyllä.

Satu Sopanen & Tuttiorkesteri -bändin "Tuttirallaa"-albumin kansikuva. Kuvassa värikäs lauma ihmisiä, joista jokaisella suu messingillä ja naama väritetty maalilla. Kuvassa keskellä nainen, jonka ympärillä neljä nauravaista miestä. Kuvan yläosassa lukee b "Tuttirallaa" julkaistaan 24.9.

Eevaleena Pokelan innoituksesta Sibelius-Akatemiassa alun perin syntynyt Tuttiorkesteri on ehtinyt pitkän uransa aikana viihdyttää suomalaisia lapsia jo kahdessa sukupolvessa. Alun perin Mukaralla-nimellä toiminut yhtye ponkaisi koko kansan tietoisuuteen Pikku Kakkosen Huvitutti -ohjelmasta, jota tehtiin vuosina 1998–2002 yli 100 jaksoa. Ohjelmasarjan aikana yhtye kävi läpi noin 400 lastenlaulua. Parhaimmillaan konserteissa oli yleisöä noin 10 000 henkeä. Ei siis liene liioiteltua väittää yhtyeen olevan yksi Suomen suosituimmista lastenmusiikkibändeistä.

20-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistava albumi kantaa nimeä “Tuttirallaa”. Uusi levy on värikäs kokoelma uutta ja vanhaa. Keräsimme yhteen keikkojemme suosikkihitit, ennen nauhoittamattomat kivat kappaleet ja vielä rinnalle jotain ihan uutta. Siinä on siis jotain uutta, vanhaa, lainattua ja myös vähän sinistä!, nauraa yhtyeen keulakuva Satu Sopanen. Kestosuosikkini on ‘Kapteeni Koukku’, sen opin jo pikkutyttönä partiossa. ‘Hyttys-Hubert’, ‘Humppeli Romppeli’ ja tietenkin tunnetuin kappaleemme
‘Värilaulu’ ovat mielestäni loistavia leikityslauluja. Ikihittejä! Värilaulua lapsetkin keikoilla vuodesta toiseen haluavat kuulla. Uusia tuttavuuksia puolestaan ovat muun muassa ‘Dinosaurus Rex ja Keiju’. Siinä on sovituksessa mukavaa etnisyyttä. ‘Izakazoomba’-niminen kappale puolestaan tuo tunnelmia Afrikasta. Se on rumpalimme Mikon taidonnäytettä autenttisilla rummuilla ja Afrikka-meiningillä
.

Aiemmin Tuttiorkesteri on ehtinyt äänittää kolme levyä; “Kapteenin koukussa” (1994), “Humppeli Romppeli” (1996) ja “Huvituttilauluja” (1999). “Kapteenin koukussa” on valittu aikanaan myös vuoden lastenlevyksi.

Tuttiorkesterin salaisuus on laatu. Haluamme tehdä sellaista musiikkia, jota itsekin haluaisimme kuulla. Haluamme myös tarjota lapsille laajan kattauksen erilaisia musiikkityylejä ja tunnelmia, Sopanen kuvailee. Hyvän laadun ovat huomanneet muutkin. Siitä
esimerkkinä on muun muassa Satu Sopasen juuri vastaanottama Hyvätuuli-patsas, joka myönnetään vuosittain lastenmusiikin edistäjälle. Aiemmin Sopanen on palkittu myös Larin Paraske -palkinnolla leikkiperinteen ylläpitämisestä, sen uudelleen herättelystä ja uudistamisesta.

Kuuntele Tuttiorkesterin kappaleita:

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot