"Sanat Jukka Virtanen" -tribuuttialbumi julkaistaan 23.7.

"Sanat Jukka Virtanen" -julkaisun kansitaide. Kuvassa näkyy vaaleansinistä taustaa vasten kirjaimia, joiden sisällä näkyy kellertävä valokuva vanhasta silmälasipäisestä miehestä.

“Sanat Jukka Virtanen” -tribuuttialbumi juhlistaa 75 vuotta täyttävää viihteen suurmiestä. 23. heinäkuuta julkaistava “Sanat Jukka Virtanen2 -tribuuttialbumi on yksi suomalaisen viihdemusiikin merkittävimmistä kunnianosoitusalbumeista.

Kotimaiset eturivin artistit kunnioittavat albumilla ja sitä seuraavalla konserttikiertueella suomalaisen viihteen todellista Grand Old Mania esittämällä Jukka Virtasen sanoittamia kappaleita. 25. heinäkuuta 75 vuotta täyttävä Jukka Virtanen on myös kesän puhutuin syntymäpäiväsankari.

Jukka Virtanen on koko Suomen tuntema Levyraadin isäntä ja rakastettu sanoittaja. Sen lisäksi hänet tunnetaan myös käsikirjoittajana ja ohjaajana, kirjailijana ja runoilijana, toimittajana, näyttelijänä, ääninäyttelijänä, kertojana, lausujana ja laulajana – mutta ennen kaikkea sana-akrobatian suurena virtuoosina, jonka humoristiset tekstit ovat ilahduttaneet suomalaisia jo monta vuosikymmentä.

Laulutekstejä Jukka Virtanen on riimitellyt 60-luvun lopulta saakka, osan niistä käännöksinä ulkomaisiin sävelmiin. Laulajana Virtasen tunnetuimmat kappaleet ovat “Hanna ja Niilo” (1969), “Balladi pojasta nimeltä V” (1971) ja “Perspirantti Antti” (1972) sekä “Kaupungin rumin mies” (1974). Muiden levyttämiä sanoituksia Virtanen on tehnyt noin 250.

Albumilla mukana olevat artistit edustavat kattavasti suomalaista populaarimusiikin kenttää. Mukana ovat muun muassa Paula Koivuniemi, Kari Tapio, Tuomari Nurmio, Laura Närhi, Siiri Nordin, Paleface, Ilkka Vainio, Timo Rautiainen, Sonja Lumme ja Niko Ahvonen.

Vuonna 2003 Virtanen julkaisi omaelämänkertansa “Kuvassa keskellä Jukka Virtanen” (Tammi). Hän on saanut myös lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, joista mainittakoon Taiteen valtionpalkinto 2001, Musiikki & Media-palkinto 2001 populaarimusiikin hyväksi tehdystä elämäntyöstä sekä Viihteen Erikois-Venla 2002. Valtion taiteilijaeläke Jukka Virtaselle myönnettiin vuonna 1997.

“Sanat Jukka Virtanen” -kokoelman kappaleet:

  1. Kuoleman paikka — Juha Lehti
  2. Maalaismaisema — Pauli Hanhiniemi
  3. Matkamuistot — Ville Leinonen
  4. Balladi pojasta nimeltä V — Ville Virtanen
  5. Seitsemän kertaa seitsemän — Niko Ahvonen
  6. Perspirantti Antti — Paleface
  7. Päättömällä pollella — Siiri Nordin
  8. Kun saavun Ouluun — Kari Tapio
  9. Kuunnelkaa paras hän on — Paula Koivuniemi
  10. Rakastatko vielä kun heräät — Sonja Lumme
  11. Paulin taikakaulin — Mikko Kivinen
  12. Puhtaat munat ja vilpitön mieli — Ilkka Vainio
  13. Pieni laulu — Laura Närhi
  14. Pornolaulu — Timo Rautiainen
  15. Suurena miehenä — Pave Maijanen
  16. Hottentotti-laulu — Tuomari Nurmio
  17. Hanna ja Niilo — Jonna Kosonen

Jukka Virtanen -konsertit:

  • Lauantaina 6. syyskuuta 2008: Sibeliustalo (Lahti)
  • Sunnuntaina 7. syyskuuta 2008: Tampere-talo (Tampere)
  • Lauantaina 13. syyskuuta 2008: Finlandia-talo (Helsinki)

Konsertit alkavat klo 19.00 ja niissä on väliaika. Pääsyliput 45 euroa. Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja salien lippukassat. Konserttikiertueen järjestää Live Nation Finland Oy.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot