Pussycat Dolls: Carmit Bachar erosi.

Yhdysvaltalaisen Pussycat Dolls -yhtyeen punapäinen ja 33-vuotiaaksi ehtinyt Carmit Bachar on päättänyt hiljattain erota bändin kokoonpanosta lopullisesti. Bändin virallisten nettisivujen sisältä löytyvässä blogissa 8. päivä kuluvaa kuukautta annetussa tiedotteessa kerrottiin, että Carmitin nyt hylättyä yhtyeen, tulee Pussycat Dolls toimimaan jatkossa viisihenkisenä. Korvaavaa muusikkoa ei aiota näillä näkymin värvätä joukon jatkoksi.

Carmit Bacharin kirjoittamassa jäähyväisviestissä nainen kertoo, ettei hän ole enää poppibändin jäsen, mutta tulee olemaan jatkossakin läheinen ystävä bändiin jäljelle jääneiden naisten kanssa. Hän kiitti fanejaan hänelle osoittamastaan tuesta ja “ehdottomasta rakkaudesta”. Nainen kirjoittaa myös, että lähitulevaisuudessa fanit voivat kuulla erittäin jännittäviä uutisia sekä hänen että Pussycat Dollsin tulevaisuudensuunnitelmista. Tällä vihjaisulla viitataan todennäköisesti Carmitin aikeisiin ryhtyä soolouralle.

Pussycat Dolls sai vuoden 2006 joulukuussa nimityksen Grammy-gaalaan, jossa se kilpailu sarjassa “Paras Pop Esitys Duona tai Ryhmänä” hittiballadinsa “Stickwitun” johdosta.

Bändi on suunnitellut julkaisevansa uuden albumin tämän vuoden kesällä. Huhujen mukaan kiekolla kuullaan jokaisen yhtyeen jäsenen suusta lead-vokaaleja. Musiikillisesti albumin ounastellaan tulevan olemaan aikaisempaa tuotantoa urbaanimpaa populaarimusiikkia, mutta se tulee samalla olemaan tuttua ja turvallista Pussycat Dolls -meininkiä.

Huhujen mukaan myös Nicole on julkaisemassa sooloalbumin, nimeltään “Her Name Is Nicole”, joka on tupla-CD:n muotoon prässätty kiekkopaketti. Toiseen suuntaan viittaavien kuulopuheiden mukaan Nicole ei ole luomassa uutta sooloalbumia, vaan tuomassa esiin LP-kiekon, johon laitetaan uudelleenäänitettyjä Pussycat Dollsin soolokappaleita.

Tyttöryhmän debyyttialbumi on 13. syyskuuta 2005 Yhdysvalloissa julkaistu “PCD”. Kiekon tuotantohommista vastasi Timbaland, Cee-Lo Green ja will.i.am sekä Rich Harrison. Levyä on ostettu maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kopiota. Kotimaassaan kiekko menestyi niinkin hyvin, että sitä on myyty siellä peräti triplaplatinaa.

PCD”-albumin kappaleet:

  1. Don’t Cha (featuring Busta Rhymes)
  2. Beep (featuring will.i.am)
  3. Wait a Minute (featuring Timbaland)
  4. Stickwitu
  5. Buttons
  6. I Don’t Need a Man
  7. Hot Stuff (I Want You Back)
  8. How Many Times, How Many Lies
  9. Bite the Dust
  10. Right Now
  11. Tainted Love / Where Did Our Love Go
  12. Feelin’ Good

Pussycat Dolls on:

  • Ashley Roberts
  • Jessica Sutta
  • Kimberly Wyatt
  • Melody Thornton
  • Nicole Scherzinger
  • Carmit Bachar

Nicole Scherzinger on valmistautunut julkaisemaan sooloalbuminsa “Her Name Is Nicole” jo vuoden 2005 päiviltä lähtien. Heinäkuussa 2007 nainen lohkaisi albumiltaan kaksi singleä, jotka ovat: “Whatever U Like” sekä “Baby Love”. Kumpikaan kiekoista ei menestynyt Yhdysvalloissa mairittelevasti, mutta Iso-Britanniassa “Baby Love” kipusi singlelistalla korkeimmillaan sijalle 14. Saksassa levy ryski tiensä maan virallisen singlelistan viidennelle pallille.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot