OG Ikosen debyytti "Mieron Tiellä" ilmestyy tammikuussa.

  • Julkaistu 09.12.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1853 kertaa

OG Ikosen "Mieron Tiellä" -albumin kansikuvassa näkyy piirroshahmona parrakas mies, jolla pipo päässä ja sätkä suupielessä. Miehen taustalla näkyy tiiliseinää, johon spreijattu albumin nimi oranssilla värillä. Kuvan alaosaa hallitsee jämerä ja koristeelli Debyyttialbumin kansikuva

Vauhdilla suomirapin eliittiin nousseen OG Ikosen debyyttialbumi “Mieron Tiellä” ilmestyy 14.1.2009.

Savolainen OG Ikonen on suhteellisen uusi nimi suomalaisen hiphopin saralla, vaikka mies on ehtinyt riimitellä jo yli 10 vuoden ajan. Snoby-nimellä tehtyjä englanninkielisiä biisejä ei kuitenkaan liiemmin julkaistu, sillä kyseessä oli herran omien sanojen mukaan puuhastelua vain omaksi iloksi. Ambitiot eivät olleet sen korkeammalla vuoden 2007 lopullakaan, kun eräässä nauhoitussessiossa kieli puolivahingossa vaihtui kotimaiseksi. Vasta kun yksi suomenkielinen raakaversio päätyi monen mutkan kautta 3rd Rail Musicin tuottajien korviin ja Ikoselle tarjottiin levytyssopimusta, tuli hommaan uudenlaista vakavuutta. Kuitenkaan materiaaliin vaikuttamatta, mies itse huomauttaa.

Levyllä OG Ikosta kuultiin suomeksi ensimmäisen kerran kesällä 2008 ilmestyneellä Redrum187-kokoelmalla. “Rikollinen Ikonen” -biisi vakuutti kansan välittömästi ja oli mm. monta viikkoa Bassoradion kuuntelijoiden TOP30-listan kärkipäässä. Viimeisen vuoden ajan Ikosta on kysytty keikoille koko ajan kiihtyvään tahtiin ja runsas keikkailu on muutaman netissä levinneen kappaleen kanssa tehnyt “Mieron Tiellä” -kiekosta yhden vuoden 2009 odotetuimmista rap-levyistä.

OG Ikosen "possesta" otettu valokuva. Kuvassa näkyy lauma miehiä seisomassa hämärässä tunnelissa, jonka seinillä palaa oransseja lamppuja. Valtaosa heistä pukeutunut mustiin tai tummiin vaatteisiin.

“Mieron Tiellä” -julkkareita juhlitaan lauantaina 24.1.2009 Virgin Oil Co:ssa, yhdessä Jontti & Jodarokin “Uuden Ajan Avaruususkonto” -levyn julkkareiden kanssa. Lavalle nousee levynsä julkistaneiden lisäksi mm. Giant Räbät, Shaka & Koivuniemen Herrat sekä Petos.

“Mieron Tiellä” -albumin kappaleet:

  1. Maski Päällä
  2. Gangsta paskaa
  3. Lihaliemi-skit
  4. Tunti Turpaan feat. Hannibal
  5. Liikun Vain Öisin
  6. Tahmeet Budii
  7. Rikollinen Ikonen
  8. Funkki Takas Räppiin
  9. Rankan Lailla feat. Jontti
  10. Mieron Tiellä
  11. Lissää Viinaa
  12. Takas Rypysuolle
  13. Kaunis Elämä

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot