Kuva: Ville Juurikkala
Suomalainen sinfonista metallia soittava sensaatiobändi Nightwish (www.nightwish.com) julkaisee kokoelmalevyn “1997-2001” tuo esiin neljä albumia kattavan CD-paketin. Tähän julkaisuun on ahdettu albumit “Angels Fall First”, “Oceanborn”, “Wishmaster” ja “Over The Hills And Far Away”. Kiekko julkaistaan 14. päivä kuluvaa kuukautta kotimaisen Spinefarmin tuuppaamana ihmisten ilmoille.
Bändi uutisoi marraskuun lopussa, että “Erämaan viimeinen” -singlen laulajana kävi vierailemassa tyttöbändi Indican Jonsu. Single ilmestyi kuluvan kuukauden ensimmäisellä viikolla. Kappale “Erämaan viimeinen” sisältyy yhtyeen uusimman “Dark Passion Play” -pitkäsoitolle, mutta sen soittolistalta värssy löytyy intrumentaaliversiona ja nimellä “Last Of The Wilds”.
Indica-yhtye toimii Nightwishin lämmittelijänä bändin Skandinavian-kiertueen ajan, joka starttasi marraskuun loppuvaiheilla ja joka päättyy joulukuun aikana.
Yhtye on ollut toiminnassa jo vuoden 1996 heinäkuusta lähtien, jolloin bändin kosketinsoittaja ja musiikintekijä Tuomas kehitteli bändiprojektinsa käyntiin. Kolme biisiä äänitettiin lokakuussa saman vuoden puolella. Ne olivat akustisia ja edustivat hyvin erilaista musiikkia kuin mitä Nightwish näinä päivinä luo. Tuohon aikaan ryhmän jäseniin lukeutui Tuomas Holopaisen lisäksi Emppu (kitara) sekä Tarja Turunen (laulu). ★