New Kids on the Block: "The Block".

New Kids on the Blockin "The Block" -albumin kansikuva. Kuvassa punaoranssia pystyraidoitusta vasten valokuvat kustakin poikabändin miesjäsenestä. Miehistä otetut valokuvat harmaasävyisiä. Kuvan vasemmassa yläkulmassa bändin logo mustalla ja oikeassa yläk Albumi ilmestyi perjantaina

Amerikkalainen kevyttä pop-musiikkia tarjoava poikabändi New Kids on the Block (www.nkotb.com) on tekemässä paluuta musiikkimaailmaan ryminällä julkaistuaan yksinkertaisesti nimellä “The Block” -tunnettavan pitkäsoiton eilen 12. päivä kuluvaa kuukautta. Albumi on seuraaja yhtyeen vuonna 1994 luomalle “Face the Music” -kiekolle ollen ensimmäinen albumi noin 14 vuoteen. Uusin opus on jo viides albumi tältä bändiltä. Se ilmestyi alunperin 2.9. ylellisenä tupla-CD:nä bändin kotimaassa Yhdysvalloissa ja Kanadankin aavoilla mailla. Levyltä miehet riipaisivat esikoissinglen biisistä “Summertime”. Single ilmestyi toukokuussa. Toinen “The Block” -albumin single on nimeltään “Single” ja siinä kuullaan vierailevana artistina Ne-Yota. Jälkimmäinen single ilmestyi vasta elokuun alussa.

New Kids on the Blockin “The Block” -albumin erikoisversio sisältää yhteensä neljä kappaletta, jotka ovat järjestyksessä “One Song”, “Don’t Cry”, “Officially Over” ja “Looking Like Danger”. Albumista julkaistu Brasilian-versio sisältää bonuskappaleen “Close To You” iTunes-palvelussa ja ennakkoon ostaneille faneille lisäksi kappaleesta “Summertime” tehdyn RedOne-version. Poikabändin kotimaassa “The Block” debytoi kipuamalla Billboard-listalle ja päätymällä julkaisuviikkonsa kuluessa noin 95 000 uskollisen fanin levykokoelmiin. Albumi sijoitti Kanadassa albumilistalle.

“The Block” -albumin kappaleet:

  1. Click Click Click
  2. Single
  3. Big Girl Now
  4. Summertime
  5. 2 In The Morning
  6. Grown Man
  7. Dirty Dancing
  8. Sexify My Love
  9. Twisted
  10. Full Service
  11. Lights, Camera, Action
  12. Put It On My Tab
  13. Stare At You

Yhtye tiedotti huhtikuun alussa kuluvana vuonna päättäneensä tehdä paluun, comebackin, ja nauhoittelevansa uutta musiikkimateriaalia keikkasuunnitelmien hahmottelemisen sivussa.

New Kids on the Block on:

  • Donnie Wahlberg
  • Danny Wood
  • Joey McIntyre
  • Jordan Knight
  • Jonathan Knight

Bändin suosio alkoi hiipumaan vuonna 1992 miehistön julkaistua singlen “If You Go Away”. Yhdysvalloissa hyllyi tuohon aikaan sikäläistä musiikkimaailmaa riepotellut huhupyörre, joka paljasti Milli Vanillin syyllistyneen laulamatta jättämiseen keikoillaan — Vanilli oli vain liikutellut huuliaan musiikin tahdissa ääniraitojen hoitaessa laulupuolen “muusikon” puolesta. New Kids on the Blockia syytettiin samankaltaisesta tempusta, nimittäin bändin väitettiin “Hangin’ Tough” -albumillaan, joka ilmestyi vuonna 1988, syyllistyneen lip synciin ja että bändi ei olisi lainkaan laulanut kyseisellä albumilla. New Kids on the Blockin katkottua siivet sitä ympäröineiltä huhuilta poikayhtye totesi kuitenkin bändinsä suosion hiipuneen huomattavasti.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot