Nelosen Tudors.

Nelosella esitettävä historiallinen draamasarja Tudors tullaan kokemaan seuraavan kerran torstaina 13. maaliskuuta kello 22 pintaan. Jakson nimi on “Kaipaus”. Kyseessä on alunperin kanadalais-irlantilaista alkuperää oleva viihdeohjelma, jota on Suomen rajojen ulkopuolella lähetetty ympäri maailmaa jo viime vuoden huhtikuusta lähtien. Tämän mahtipontisen sarjan on kirjoittanut ja luonut kokonaisuudessaan Michael Hirst, joka on pyrkinyt väljästi ottamaan sarjaan vaikutteita historiallisen hahmon, Henry VIII:n, hallinta-ajasta.

Tudorsin jaksot kuvataan Irlannissa. Ensimmäisen jakson debyytti suuren yleisön edessä koettiin 1. huhtikuuta 2007, joka sai aikoinaan erinomaisen vastaanoton maailmalla. Saman vuoden ja saman kuukauden sisällä tehtiin sopimus siitä, että Tudorista kuvattaisiin toinenkin tuotantokausi. Uutta tuotantokautta lähetetään sarjan kotimaassa 30. maaliskuusta alkaen.

Tudors-sarjaa väitetään historialliseksi draamaksi, vaikka siinä on useita epäloogisuuksia tapahtumien kulussa. Esimerkiksi sarjan ensimmäisen tuotantokauden toisessa jaksossa esitettävä Henry VIII juhlii poikansa syntymää laukaisemalla piilukon. Tätä asetyyppiä ei oltu tuohon aikaan kuitenkaan edes keksitty, sillä se otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vasta vuonna 1630, kun taas Henry VIII eli 100 vuotta aikaisemmin. Myös muita historiallisia virheitä Tudors toteuttaa:

  • Ensimmäisessä sarjan jaksossa englantilainen suurlähettiläs, jota luonnehditaan Henry VIII:n sedäksi, joutuu murhatuksi Italiassa erään ranskalaisen toimesta. Historiallisella Henryllä ei kuitenkaan ollut moista setää.
  • Bessie Blount oli Henry VIII:n eräs suosikkirakastajista ja hän synnyttikin miehelle äpärälapsen, nimeltään Henry FitzRoy. Nelosella esitettävässä Tudorsissa kuvataan vastasyntyneen lapsen menehtyneen ollessaan vasta pikkupoika. Aikoinaan elänyt Henry FitzRoy kuitenkin menehtyi vuonna 1536 — noin 17-vuotiaana.
  • Sarjan jaksojen aika kuluu kummallisella tavalla. Jaksoissa esitetään asiat siten, että ne ikään kuin tapahtuvat hyvin tiiviissä paketissa, mutta tosiasiassa näin ei ollut.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot