Neljäs Mission Impossible -elokuva tulossa.

Ensi vuoden puolella tullaan näkemään neljäs osa Mission Impossible -elokuvien sarjasta. Jatko-osan päänäyttelijänä tullaan erittäin todennäköisesti tälläkin kertaa näkemään skientologian pauloihin antautunut Tom Cruise, joka myönsi hiljattain Oprah Winfrey Shown lähetyksessä olevan hyvinkin mahdollista, että hänet nähdään uudessa Mission Impossiblessa. Lopullisen päätöksen Cruisen valitsemisesta tai valitsematta jättämisestä tekee kuitenkin elokuvayhtiö Paramountin edustaja Brad Grey. Tällä hetkellä neljännen Mission Impossible -elokuvan käsikirjoitusta kirjotietaan. Juoneen yritetään kuumeisesti hahmottaa sitä, miten Tokio-kaupungin tapahtumia saataisiin saumattomasti kytkettyä elokuvan kerrontaan.

Kesäkuussa 2009 paljastui, että Mission Impossible III -elokuvan ohjannut J.J. Abrams tulee olemaan neljännen osan tuottaja. Abrams on aikaisemmin ollut tuottamassa televisiossakin pitkään nähdyn Lost-sarjan, mutta sen ohessa mies on ollut valmistamassa vuonna 2009 ilmestyneen tieteiselokuvan Star Trek. Mission Impossible IV:n tuotantoyhtiönä toimii Bad Robot Productions. Elokuva on suunniteltu julkaistavaksi ensimmäiseksi Yhdysvaltojen alueen markkinoille ensi vuoden toukokuun viimeisen viikonlopun aikana. Leffan ohjaajaa ei ole vielä nimetty.

MI4 on tämänhetkisten tietojen valossa elokuvasarjan viimeinen osa. Sille ei ole suunniteltu jatko-osaa. Pitkään työstettävänä ollut neljäs osa oli vielä vuonna 2006 tehtyjen suunnitelmien mukaan sellainen, jonka päähahmoma olisi nähty Brad Pitt eikä Tom Cruise. Tom Cruise tullee aikaisemmista huhuista huolimatta olemaan Ethan Hunt -niminen sankariagentti jälleen kerran. Cruisen tähdittämän elokuvasarjan ensimmäinen osa tehtiin vuonna 1996.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot