Julkaistaan 2. heinäkuuta
Tuurin kauppakylässä järjestettävästä Miljoona Rockista on muodostunut supersuosittu tapahtuma. Viidettä kertaa järjestettävä Miljoona Rock marssittaa lavalle jälleen kerran nimekkään artistikaartin, jota kannattaa lähteä katsomaan kauempaakin. Lauantain pääesiintyjäksi on saatu maailmanmainetta niittänyt Nightwish, joka tuskin enempiä esittelyjä kaipaa. Kiteen ja koko Suomen ylpeydenaiheen lisäksi Miljoona Rockissa nähdään legendaarinen Twisted Sister, Dingo, ysäritykki Movetron sekä Tuurin oma poika Jani Wickholm.
Elokuun yhdeksäntenä päivänä järjestettävän Miljoona Rockin kunniaksi julkaistaan nyt myös “Miljoona Rock” -2CD:n kokoelmalevy, jonka esittelytekstit kappalevalintoineen ovat Vesa Keskisen käsialaa.
Miljoona Rockin artistikattaus on jaettu kahdelle eri levylle, joista toinen sisältää ulkomaisia ja toinen kotimaisia artisteja. Mukana ovat tietysti vuoden 2008 Miljoona Rockin pääesiintyjät Nightwish ja Twisted Sister sekä mm. Kiss, Rainbow, Billy Idol, Whitesnake, Dio, Him, Popeda, Apulanta, Lauri Tähkä & Elonkerjuu sekä Eppu Normaali. Ennen julkaisemattomina bonuksina mukana ovat myös kyläkaupan oman bändin Normaali Homman “Tunti Tuuriin” sekä Pate Mustajärven & Tuurin Turilaiden Vesalle syntymäpäivälahjaksi levyttämä “Siinä se on! Keskisen Vesa”.
Vesa Keskinen kertoo:
Tälle levylle valitsemieni biisien takana on monenlaisia tarinoita ja -- ehkä arvattavastikin -- melkoinen määrä myös erinäisiä kommelluksia. Ensin ajattelin kirjoittaa jokaisesta biisistä tarinan, joka liittyy suoranaisesti kyseiseen biisiin omassa elämässäni. Mietittyäni tulin siihen tulokseen, että se ei olisi kuitenkaan oikein. Meillä kaikilla on varmasti näistä legendaarisista lauluista tärkeitä henkilökohtaisia muistoja, kokemuksia ja elämyksiä elämän eri vaiheilta ja osa-alueilta. Iloisia, surullisia, helliä, katkeria... Pidetään nämä muistot ominamme, mutta nautitaan yhdessä näistä sävelistä ja annetaan niiden tuottaa ajan kultaamia muistoja mieliimme -- hymyä huulillemme, punaa poskillemme tai kyyneleitä silmiimme.
Annetaan näiden biisien soljua läpi muistojemme.
Ensi lauantaina jyrähtää: viidennen Miljoona Rockin pääesiintyjänä Nightwish
Synttärisankarit ilmaiseksi Miljoona Rockiin
Viidettä kertaa järjestettävään Miljoona Rockiin odotettiin alustavasti noin kymmentä tuhatta osallistujaa ja tavoite saavutettiin jo viime viikolla. Kyläkauppias Vesa Keskisen uusin idea on antaa synttärilahjaksi henkilökohtainen Miljoona Rock -lippu kaikille, jotka viettävät syntymäpäiväänsä Miljoona Rock -päivänä 9.8. tai seuraavana päivänä 10.8. Synttärisankari saa kuitata sisäänpääsyrannekkeen kuvallista henkilöllisyystodistusta vastaan Kyläkaupan neuvonnasta Miljoona Rock -lauantaina 9.8.2008 klo 9-16. Syntymäpäivälahjan arvo on 50 euroa.
Laskennallisesti kyseisinä päivinä syntyneitä on Suomessa noin 28 500. -Olen todella tyytyväinen tämänkin vuoden Miljoona Rockin ennakkomyyntiin. 500 asukkaan kylään ei ole helppo saada toistakymmentätuhatta juhlijaa. Viime vuonna vietin Miljoona Rockin yhteydessä omia synttäreitäni. Silloin heräsi ajatus, että miksipä emme tarjoaisi mahdollisuutta myös muille synttärisankareille. Tarjoamme Miljoona Rock 2008 -elämyksen kaikille, jotka ovat syntyneet elokuun 9. tai 10. päivinä ja toivotamme heille onnea, onnistunutta syntymäpäivää ja Miljoona Rockia ystävien kanssa. -Järjestäkää päivänsankareille ikimuistoinen synttärijuhla täytenä yllätyksenä – Miljoona Rock on osa sitä ja mitä muuta kaikkea siihen voitte liittääkään, Vesa Keskinen vinkkaa.
n:o1