Marilyn Manson on sinkku.

Kalmalta näyttävä Marilyn Manson, eli Brian Hugh Warner, on hiljattain päättänyt lain edessä avioliittonsa. Mies on nyt aloittamassa vuotta 2008 sinkkuna. Goottirokkarin avioliitto mallina ja eksoottisena tanssijana tunnetun Rita Von Teesen kanssa päättyi virallisesti viime torstaina, jolloin molemmat erosivat avioliiton pyhästä satamasta ja saavuttivat jälleen lain silmissä sinkkujen statuksen.

Rita Von Teese, jonka syntymänimi on Heather Sweet, pääsi yhdessä Marilyn Mansonin kanssa eroprosessissa sopuun. Tarkempia tietoja avioeron päättymiseen liittyvistä juridisista seikoista ei ole tarjolla, sillä lakipaperit on julistettu salaisiksi.

Von Teesen lakimies ei ole kommentoinut asiaa. Nainen laittoi avioeroprosessin käyntiin lähes vuosi sitten, jolloin hän kertoi liiton rakoilleen korjaamattomasti. Pariskunta avioitui vuoden 2005 marraskuussa. Manson itse on hiljattain kommentoinut Spin-lehdelle olleensa vallan murtunut eron vuoksi. Nainen oli Marilyn Mansonin mukaan sietänyt häntä vain sen vuoksi, että Von Teese oli uskonut Mansonin parantuvan ja muuttavan elämäntapaansa normaalimpaan suuntaan. Ex-vaimo oli Mansonin sanojen mukaan uhannut erotakin mikäli hän ei suostuisi muuttumaan “tavikseksi”.

38-vuotias Marilyn Manson aloittaa seuraavan vuoden sinkkumiehenä. Hän on jo ryhtynyt treffailemaan näyttelijätär Evan Rachel Woodia, joka on 20-vuotias “Thirteen”-sarjan tähti. Nainen näyttelee myös yhdysvaltalaisen “Acroos the Universe” -sarjan kaartissa. Evan Rachel Woodin kanssa harjoitetusta tapailusta kerrottiin julkisesti huhtikuussa kuluvana vuonna. M. Mansonin tuoreimmassa albumissa, nimeltään “Eat Me, Drink Me”, on erityinen omistuskirjoitus Evanille.

Marilyn Manson -yhtyeen tuorein albumi julkaistiin täällä Suomessa jo kesäkuun 4. päivä kuluvana vuonna. Maailmanlaajuisesti se ilmestyi päivää myöhemmin. Albumi on MM:n uran järjestyksessä seitsemäs pitkäsoitto. Se on seuraaja vuonna 2003 ilmestyneelle “The Golden Age of Grotesque” -albumille.

“Eat Me, Drink Me” -albumin kappaleet:

  1. If I Was Your Vampire
  2. Putting Holes In Happiness
  3. The Red Carpet Grave
  4. They Said That Hell’s Not Hot
  5. Just a Car Crash Away
  6. Heart-Shaped Glasses (When the Heart Guides the Hand)
  7. Evidence
  8. Are You the Rabbit?
  9. Mutilation is the Most Sincere Form of Flattery
  10. You and Me and the Devil Makes 3
  11. Eat Me, Drink Me

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot