Lyronian: "Side Scan".

"Side Scan" -albumin kannessa valokuva mustahiuksisesta miehestä, jonka käsien välissä hohtaa sinisiä salamoita. Kuvan oikeassa alakulmassa käden alla lukee valkoisella värillä Lyronian ja sen alla "Side Scan". Julkaistaan 25.9.2009

Saksalainen yhden miehen electropop-bändi Lyronian (www.lyronian.com) tulee julkaisemaan perjantaina 25. päivä syyskuuta albuminsa “Side Scan”, joka on yhtyeen uralla ensimmäinen täyspitkä äänite. Elektronista musiikkia tarjoava trio on tehnyt syvän vaikutuksen esikoisellaan Leaether Stripin keulahahmo Claus Larseniin, joka kokee “Side Scan” -debyyttialbumin olevan kuluvan vuoden yksi odotetuimmista electro-albumeista. Larsenin mielestä Lyronianissa on erityisesti lauluääni aivan fantastinen. Mies loi Lyronianille remix-version kappaleeseen “If the Dark Is Beauty” — biisin luomiseen meni yli 14 tuntia aikaa ja lopputulosta tanskalaismuusikko pitää uransa parhaimmistoon kuuluvana.

Lyronianin musiikissa kuullaan taka-alalla alati vaaniva uhkaava tunnelma, jonke päälle moderni powerpop ja 1980-luvun poppisoundit on ladottu. Albumista julkaistava 1000 kappaleen ensipainos varustetaan yhdeksän biisiä sisältävällä bonus-CD:llä, jossa kuullaan remixit Leaether Stripin lisäksi Unter Artilta, Cephalgylta, Accessorylta ja Beborn Betonilta. Saksalaisyhtyeen musiikilliseen meininkiin voi tutustua ennakkoon bändin MySpace-sivujen välityksellä.

“Side Scan” -albumin kappaleet:

  1. Matthew the Clown
  2. The Place Above
  3. Life Is a Show
  4. The Sleep of the Just
  5. Broken Crockery
  6. Neverending Warmth
  7. Inferno
  8. Silvery Light
  9. Your Perception
  10. For All Eternity
  11. If the Dark Is Beauty

“Side Scan” -albumin bonus-CD:n kappaleet:

  1. If the Dark Is Beauty (Leaether Strip -remix)
  2. The Place Above (Unterart-remix)
  3. Matthew the Clown (Cephalgy-remix)
  4. Never Ending Warmth (Accessory-remix)
  5. Matthew the clown (AddictVersion)
  6. Life Forms
  7. Life Is a Show (Beborn Beton -remix)
  8. Silvery Light (Dee Needle -remix)
  9. Matthew the Clown (PianoVersion)

Lyronian on:

  • Alex Kern (biisien kirjoittaminen, laulu ja soittimet)
  • Martin Buchmann (kitarat)
  • Mike Sperlich (live-esiintymisissä syntetisaattorit)
  • Hendrik Jakob (syntetisaattorit live-esiintymisissä)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot