Lynyrd Skynyrd Suomeen!

Amerikkalainen rock-yhtye Lynyrd Skynyrd (www.lynyrdskynyrd.com) on astumassa Euroopan-kiertueelle, joka marssittaa rytmiryhmän myös tänne Suomeen ensi vuoden helmikuussa. Bändi tullaan näkemään tamperelaisen yleisön edessä Tampereen jäähallissa 22.2.2010. Pääsyliput tämän rokkiveteraaniyhtyeen keikalle maksavat 57 euroa. Pääsylippuja ryhdytään kauppaamaan Lippupisteen välityksellä torstaina 26. marraskuuta. Lynyrd Skynyrdin konserttirypäs Euroopan alueella starttaa Tampereelta, josta bändi siirtyy Norjan Osloon ja sieltä Saksanmaalle, Iso-Britanniaan ja lopulta Italiaan — Italiaa viihdytettyään bändi suuntaa tiensä takaisin Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltalaisyhtye soittaa rockia, jota se on uskollisesti tyylilleen pauhannut perustamisestaan vuonna 1964 lähtien. Bändin suosituimpiin kappaleisiin kuuluva “Sweet Home Alabama” tultaneen kuulemaan myös Tampereen keikalla. Kappaleen bändi kirjoitti vuonna 1974. Lisäksi yhtyeeltä on vuosien saatossa pulpahtanut musiikkimaailman pinnalle sellaisia hittiviisuja kuin kappaleet “Don’t Ask Me No Questions”, “Free Bird”, “Double Trouble”, “Gimme Back My Bullets”, “What’s Your Name” sekä “You Got That Right” ja “When You Got Good Friends”. Yli 60 äänilevyä uransa varrella julkaisseen Lynyrd Skynyrdin riveissä tullaan Tampereellakin näkemään alkuperäiskokoonpanon kitaristi Gary Rossington.

Southern rockia räimivä ryhmä kävi esiintymässä Suomessa edellisen kerran v iime vuoden toukokuussa, jolloin pelimannit konsertoivat Kuopion Kuopio-hallissa ja Helsingin Jäähallissa. Edellisen kiertueensa Suomessa bändi soitti osana Simple Man Cruise -nimistä keikkaputkea.

Lynyrd Skynyrd julkaisi edellisen kerran uutta musiikkia aivan syyskuun lopussa, jolloin bändin uran 12. pitkäsoitto “God & Guns” julkaistiin ympäri planeettaa. Opukselta lohkaistiin viikkoja aikaisemmin singlet “Simple Life” ja “Still Unbroken”. Albumin nimi on bändin mukaan viittaus presidentti Barack Obaman tekemään puheeseen San Franciscossa.

Lynyrd Skynyrd on:

  • Johnny Van Zant (laulu)
  • Gary Rossington (kitara)
  • Rick Medlocke (kitara)
  • Mark Matejka (kitara)
  • Peter Keys (kosketinsoittimet)
  • Dale Krantz Rossington (taustalaulu)
  • Carol Chase (taustalaulu)
  • Robert Kearns (basso)
  • Michael Cartellone (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot