Lindsay Lohan vankilassa 84 minuuttia.

Sinisilmäinen nainen, jolla tyyni ilme kasvoilla, katsoo eteensä. Kuvassa kasvopotretti hieman sivusta. Taustalla näkyy vihreää väriä. Naisella pitkät vaaleanruskeat hiukset.

Yhdysvaltalainen 21-vuotias Lindsay Lohan (www.llrocks.com), joka tunnetaan musiikkipiirien lisäksi näyttelijänä, pidätettiin eilen torstaina Los Angelesissa ja sitten tuupattiin selliin, jossa hän vietti laatuaikaa muhkeat 84 minuuttia. Nuori nainen on tällä hetkellä tuorein jenkkijulkkis, joka on viettänyt alle päivän putkassa humalassa ajamisen vuoksi. Nainen kävi ilmiantamassa itsensä naisille tarkoitetussa pidätyskeskuksessa, jossa hänelle tehtiin ruumiintarkastus ja häneltä otettiin sormenjäljet. Sen jälkeen hänet vietiin selliin. Lindsay sai pitää yllään ne vaatteet, jotka hänellä oli mukanaan. Paikallisen sheriffin edustaja kertoo Lohanin olleen yhteistyöhaluinen.

Lindsay Lohanin oli tarkoitus ensin istua putkassa päivän ajan, mutta koska hänen rikoksensa ei aiheuttanut vaaraa, hänet päästettiin keskipäivän tienoilla ulos. Sheriffin puhemies kertoo, ettei näyttelijä-laulaja Lohan saanut minkäänlaista erikoiskohtelua vaikka hän on julkkis — nainen kuitenkin istui putkassa vain n. 1½ tuntia. Sheriffiä edustava Whitmore kertoo joka päivä 30-50 -vuotiaiden naisten saattavan päästä putkasta ennen aikojaan, heitä lasketaan vapaaksi etuajassa päivittäin.

Lindsay pidätettiin myös kuluvan vuoden toukokuussa, jolloin hän oli Beverly Hillsin suunnalla murjonut mersunsa puuhun. Hänet pidätettiin myös heinäkuussa, jolloin häneltä löytyi matkastaan annos kokaiinia. Elokuussa hänet pidätettiin jälleen kokaiinin ja alkoholin vuoksi. Hänet tuomittiin tuolla kertaa neljän päivän ajaksi vankeuteen, joka on USA:ssa minimiaika rattijuoppouden toistamisesta. Nainen päästettiin kuitenkin tuollakin kertaa vapaaksi vuorokauden kuluttua. Hänet tuomittiin 10 päivän ajaksi yhdyskuntapalveluun sen sijaan, että hän olisi istunut pari päivää kaltereiden takana. Elokuussa Lohan julkaisi lausunnon, jossa hän tunnusti elämänsä olevan täysin holtitonta sen tautta, että hän on addiktoitunut alkoholiin ja huumeisiin.

Nuori nainen vietti putkassa pari minuuttia enemmän kuin Nicole Richie, joka tuomittiin elokuussa vankeuteen alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta. Richie pidätettiin 11. joulukuuta viime vuonna sen jälkeen kun ohikulkija oli huomannut Richien ajaman mustan Mercedes-Benz -urheiluauton kurvailevan turhan villisti. Myös Richien näyttelijäystävä tv-sarjasta The Simple Life, eli Paris Hilton, vietti 23 päivää putkassa kuluvana vuonna, sillä nainen todettiin syylliseksi autolla ajamiseen vailla vaadittavaa ajolupaa. Hilton oli tuohon aikaan ehdollisessa jouduttuaan tuomituksi rattijuoppouden vuoksi.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot