Liikkuvat Lapset -yhtye julkaisee tuplakokoelman.

Liikkuvien Lasten kokoelma-albumin "Palavat sillat — soinen maa 1983–1999" etukannessa näkyy valokuva keikkalavalla esiintyvistä muusikoista ja kuvan yläosassa vasemmalla Liikkuvat Lapset -nimi punaisella. Sen oikealla puolella lukee valkoisel Julkaistaan 19.5.2010

Taas toiminnassa olevan Liikkuvat Lapset -yhtyeen tuore tuplakokoelma niputtaa yhteen bändin kolme studioalbumia, levyt “Liikkuvat Lapset” vuodelta 1983, “Viettelysten vaunu” vuodelat 1985, sekä “Kakarakosto” vuodelta 1986, sekä singleinä julkaistut levytykset “Sinut Haluan”, “Marssi”, “Varjokuvat”, “Ylellisyyden kosto”, “Helppo Hymy”, “Sinä löit minua”, sekä “Aamunraikas”, “Radio seuraa onneain”. Tämän vuoden helmikuussa Liikkuvat Lapset kapusi Tavastian lavalle Eilisen jälkeen -postpunk-kokoelman julkaisubileissä. Sen esiintymisen jälkimainingeissa elvytettiin myös ajatus tästä kokoelmasta. Niin hämmentävältä kuin se tuntuukin, Liikkuvien Lasten albumeita ei ole aiemmin julkaistu CD-muodossa ihan ensimmäistä levyä lukuunottamatta. Liikkuvien Lasten “Palavat sillat — soinen maa 1983–1999” julkaistaan 19.5.2010.

“Palavat sillat — soinen maa 1983–1999” -CD #1:n kappaleet:

  1. Kasvot kuin kello
  2. Yksin
  3. Kakarakosto
  4. Varjokuvat
  5. Olen apina
  6. Kuiskaus rajalla
  7. Harhaan
  8. Ystävä
  9. Myrskytuuli
  10. Muhoksen suora
  11. Komeetta
  12. Palavat sillat
  13. Viettelyksen vaunu
  14. Silta
  15. Viva!
  16. Huomenna hän tulee
  17. Oudon vieraan paluu
  18. Lahjaksi annetut maailmat
  19. Siegfrid
  20. Käytävässä hiljaisuus
  21. Liian monta yötä
  22. Salama

“Palavat sillat — soinen maa 1983–1999” -CD #2:n kappaleet:

  1. Sinut haluan
  2. Marssi
  3. Varjokuvat
  4. Ylellisyyden kosto
  5. Helppo hymy
  6. Sinä löit minua
  7. Mannertenvälinen
  8. Oodi miehelle
  9. Naamiot
  10. Tahdon
  11. Paras ystävänäni
  12. Minne menit
  13. Outo vieras
  14. Aamunraikas
  15. Radio seuraa onneain

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot