Lady Antebellumin yli miljoona kappaletta myynyt "Need You Know" -albumi julkaistaan Suomessa toukokuussa.

Kuvassa näkyy amerikkalaisen countrymusiikkia soittavan Lady Abellumin albumin tai singlen "Need You Now" kansikuva. Sekä singlen että albumin nimi on sama. Kuvassa näkyy kolme mustiin pukeutunutta muusikkoa, joista keskimmäinen on nainen. He seisovat riv Julkaistaan toukokuussa

Lady Antebellumin uusi, vuonna 2009 julkaistu “Need You Now” -albumi nousi suoraan julkaisuviikollaan Billborad 200 -listan ykkösijalle ja viihtyi siellä kaksi viikkoa putkeen. “Need You Now” -albumi on noussut tällä viikolla takaisin listaykköseksi. Albumi on myynyt Yhdysvalloissa yli 2 miljoonaa kappaletta ja yhtyeen julkaisema single albumin nimikkokappaleesta on parhaillaan HOT 100 -listan kakkosena ja se on myynyt huikeat 2,5 miljoonaa kappaletta. “Need You Now” -single jaettiin radiosoittoon eilen maanantaina. Kuuntele kappale suoraan täältä.

“Need You Know” -albumin kappaleet:

  1. Need You Now
  2. Our Kind of Love
  3. American Honey
  4. Hello World
  5. Perfect Day
  6. Love This Pain
  7. When You Got a Good Thing
  8. Stars Tonight
  9. If I Knew Then
  10. Something ‘Bout a Woman
  11. Ready to Love Again
  12. Bottle Up Lightning

Multipalkittu Lady Antebellum

Lady Antebellum on vuonna 2006 Nashvillessa perustettu kantripop-trio. Yhtye koostuu Charles Kelleysta (laulu), Dave Haywoodista (taustalaulu, kitara, piano ja mandoliini) ja Hillary Scottista (laulu). Yhtye julkaisi vuonna 2008 platinaa myyneen “Lady Antebellum” debyyttialbumin, jonka tiimoilta se sai lukuisia ehdokkuuksia ja palkintoja esimerkiksi Grammy ja Country Music Association -gaaloissa. Esikoisalbumin isoimmaksi hitiksi nousi singlekappale “Run To You”.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot