Viihdefoorumi: Sekalaista hömppää: Norsulinnut voidaan herättää henkiin

Mainokset

Allekirjoitus: Voit lähettää foorumille viestejä liittymällä sen jäseneksi. Jäsenyys ei maksa pennin jeniä.

kuopassa kirjoittaa


Madagaskarilla vielä 300 vuotta sitten eläneet norsulinnuiksi kutsuttavat jättilinnut voidaan herättää henkiin. Yli 500 kilogrammaa painaneet lentokyvyttömät linnut olivat suurimpia lintuja mitä maailmassa eli. Linnut tapettiin sukupuuttoon hieman yli 300 vuotta sitten ranskalaisten maahanmuuttajien toimesta Madagaskarilla. Nyt linnut voidaan herättää henkiin, sillä tiedemiehet ovat löytäneet keinon ekstraktoida hyvälaatuista DNA:ta muinaisten lintujen munista. Geneettistä materiaalia on saatu kerättyä jo Australiassa sukupuuttoon kuolleilta emuilta ja Uudessa-Seelannissa eläneiltä moa-nimisten lintujen munista. Eräässäkin tapauksessa käyttökelpoista DNA:ta saatiin yli 19 000 vuotta sitten eläneeltä yksilöltä. Tutkijoiden mukaan munista kerättävä DNA mullistaa arkeologian ja paleontologian kentät. Tiedemiehet ovat tähän mennessä dekoodanneet useiden sukupuuttoon kuolleiden lajien geneettisen koodin. Esimerkiksi mammutin ja neandertalinihmisen geneettinen koodi on selvillä. Aikaisemmin ei oltu osattu poimia DNA:ta munista, mutta nyt se onnistuu käyttämällä huipputeknologista lasertekniikkaa, jolla voidaan tavallaan valaista etsittävän alueen sisältä parhaat paikat poimia DNA:ta käyttämällä mikroskooppia ja väriainetta.

Allekirjoitus: Kysyttävää tämän foorumin toiminnoista? Kaipaatko apua? Ei hätää. Ällös huoli. Palstan ylläpito neuvoo ja avittaa sähköpostitse. Laita viestiä osoitteeseen info@viihdeuutinen.net.

Vastauksesi

  • Unohditko salasanan?
  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet henkilöt voivat lähettää foorumille ja Viihdeuutinen.net-sivustolle viestejä. Kirjoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen kuin lähetät viestin, tai rekisteröi itsellesi ensin käyttäjätunnus.

Keskustelupalstan konehuoneessa murisee miniBB™ © 2001–2008