Nimipäiväänsä viettää Riku, Rikhard, Rikard ja Dick
Kuvassa Katy Perry
Viimeisen vuoden päivät ovat olleet tapahtumarikkaita Katy Perrylle. Hän on mm. julkaissut kaksi menestyssingleä, kriitikoiden ylistämän debyyttialbumin ja juontanut MTV Awardsit. Perryn hittsinglet “I Kissed a Girl” ja “Hot´n´Cold” ovat kummatkin saavuttaneet järisyttävän radiosoiton ja debyyttialbumi huikean vastaanoton. “One Of The Boys” -albumi on myynyt kultaa Itävallassa, Saksassa, Uudessa Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Sveitsissä. Platinaa levy on myynyt Australiassa, Kanadassa, Irlannissa ja Englannissa. Katy on saanut tunnustusta menestyksestään niin Suomessa kuin maailmalla.
Suosikin lukijat äänestivät Katyn voittoon kolmessa kategoriassa Grand Prix 2008 .äänestyksessä:
Ylex Tuorein 2008 –äänestyksessä tuli voitto yhdessä kategoriassa:
Lisäksi Katy Perrylle on napsahtanut on Grammy-ehdokkuus:
Katy Perryn “Hot´n´Cold” -kappale on ollut viimeiset seitsemän viikkoa Suomen soitetuin kappale ja “I Kissed a Girl” -kappale on ylittänyt Suomessa platinarajan (10 000 myytyä kappaletta). Uusi single “Thinking of you” on kuunneltavissa suoraan täältä. ★
Turhaa poppia, joka menee vain tyhjän päiväisille ihmisille hyvin kaupaksi. Tämä on ihan yhtä hyvää musiikkia kuin mitä ne Idolsin Koop tai Ari Koivunen tai hiipuva tähti Hanna Pakarinen ja ne muut tekevät.
n:o1