Musiikkivideo singlekappaleesta
Kendiltä on valmistunut musiikkivideo “Connected”-kappaleeseen. Katso video tästä.
Toukokuussa radioille jaetulla singlellä on mukana neljä remix-kappaletta. “Connected” julkaistaan kaupallisesti kesäkuun lopussa.
Kendi on EMIn uusin sainaus ja tuoreilla tanssibiiteillä varustettu kaksikko. Kendi koostuu naisräp-artisti Yaviksesta ja tuottaja Jaakko Salovaarasta. Tämän tykin kaksikon yhteistyö sujuu mutkattomasti: Yavis vastaa kappaleiden sanoitus- ja räppäyspuolesta ja Jaakko Salovaara kappaleiden sävellyksistä ja tuottamisesta. Tällä tanssibiittiä ja räppiä yhdistävällä yhtyeellä ei ole musiikillisia rajoja. Kendin omalaatuinen soundi on kahden hyvin erilaisen artistin löytämän yhteisen sävelen lopputulos
, kertoo Yavis ja Salovaara.
Yavis on aikaisemmin julkaissut omaa materiaalia, vaikuttanut useammassa hiphop-kollektiivissa ja ollut mm. perustamassa suomalaisia naisräppäreitä promoavaa Femcees Finlandia. Jaakko Salovaara on menestynyt Emma-palkittu tuottaja, jonka tuotoksia ovat mm. Daruden “Sandstorm” ja Bomfunk MC`s “Freestyler”-biisi. Salovaara on myös maailmanlaajuisesti tunnettu DJ ja artisti.
Jaakko Salovaaran ja Dallas Superstarsin tekemä “Like A Superstar” –kappale on tämän vuoden EM- jalkapallokisojen maskottien virallinen tunnuskappale. Kappaleella on myös mukana Suomen oma raptaituri Redrama ja Pori Jazzeilla esiintyvä Shaggy.
Kappale päätyi viralliseksi tunnusbiisiksi, kun se lisensioitiin Ministry Of Soundille ja sitä kautta ehdotettiin tämän vuoden EM-jalkapallon maskottinen tunnuskappaleeksi. Kappaleen esittää maskottihahmot Trix & Flix. Katso video yläpuolelta. ★