Katra solmi sopimuksen.

  • Julkaistu 12.01.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1703 kertaa

Katra-kolonna seisoo valkoisessa ympäristössä peilikuvaa heijastavalla lattialla. Kuvassa taka-alalla mustiin pukeutuneiden miesten lauma. Etualalla keskimmäisenä kirkkaanpunaiseen mekkoon pukeutunut nainen, jolla pitkät punaiseth iukset ja punaisiksi maa Kuva: Petri Kovalainen

Tamperelainen Katra (www.katra.fi) on solminut levytyssopimuksen metallimusiikkiin erikoistuneen Napalm Recordsin kanssa. Karismaattisen laulajatar Katra Solopuron luotsaama yhtye tulee julkaisemaan debyyttialbuminsa, nimeltään “Katra”, maailmanlaajuisesti tämän vuoden puolen välin paikkeilla. Yhtyehän julkaisi levynsä täällä Suomessa jo kuukausia sitten, mutta levystä yhtye haluaa tuoda esiin erityisen englanninkielisen versionkin — tätä versiota varten Katra aikoo äänittää albumin kappaleet uudelleen ja laulaa ne englanniksi. Äänitystöissä avustaa tuottaja Risto Asikainen Joen Records Studion uumenissa. Uusi painos esikoisalbumista sisältää pari uutta bonuskappaletta. Levyn kansitaiteesta vastaa taiteilija Janne Uotila, joka on tehnyt samansuuntaista keikkaa myös love metallin airuena tunnetulle HIM-bändille.

Ryhmä julkaisi debyyttialbuminsa viime vuoden keväällä. Sen jälkeen bändi lähti tien päälle ja keikkaili ahkerasti täällä Suomen maaperällä.

“Katra”-albumin kappaleet:

  1. Pimeys
  2. Luominen
  3. Tietäjä
  4. Sahara
  5. Tuonelan suudelma
  6. Haukka
  7. Vaaratar
  8. Valkeus
  9. Niin vesi virtaa
  10. Viides kuu
  11. Uhrilahja
  12. Kuolemaa ei tullutkaan

Katra on:

  • Katra (laulu)
  • Jaakko Järvensivu (rummut)
  • Johannes Tolonen (basso)
  • Kristian Kangasniemi (kitara)
  • Tom Gardiner (kitara)
  • Jani Wilund (kosketinsoittimet)

Oopperamaisella laululla varustettua metallihenkistä musiikkiaan luova Katra perustettiin vokalisti Katra Solopuron kerättyä ympärilleen lauman muusikkoja. Tämä tapahtui kesällä 2006. Ensimmäisen singlensä yhtye äänitti saman vuoden syksyllä. Kappaletta soitettiin ahkerasti suomalaisilla radioasemilla. Bändi valittiin edustamaan Suomea Euroviisujen laulukilpailussa viime vuoden alkupuolella. Katra esiintyi tuohon aikaan näköradiossa, jota seurasi lähes kaksi miljoonaa katsojaa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot