Issa julkaisee debyyttialbumin loppuvuodesta.

Valokuva vaaleahiuksisesta naisesta, joka seisoo vitivalkoista taustaa vasten tyynenä. Naisella muotoiltu musta liivimäinen takki, joka on kuin napapaita. Naisella toisessa kädessä jonkinlainen keppi tai tikku. Naisen vaaleat hiukset ulottuvat yli olkapäi Kuvassa Issa

26-vuotias Norjan Oslosta käsin toimiva Issa on naispuolinen muusikko melodisen rock-musiikin saralla. Nainen on nyt työstämässä levytysuransa ensimmäiseksi albumiksi aiottua tekelettä, jonka julkaisee levymerkki Frontiers Records ennen kuluvan vuoden umpeutumista. Issa työstää debyyttialbumiaan tuottaja Ronny Milianowiczin kanssa. Sama tuottaja on aikaisemmin osallistunut Saint Deamonin sekä Dyonisus-yhtyeen musiikin hiomiseen. Norjalaismuusikko on maanitellut uransa ensimmäiselle pitkäsoitolle vieraileviksi muusikoiksi Helloweenin, Masterplanin sekä Gamma Rayn riveissä toimineen Uli Kuschin soittamaan rumpuja. Lisäksi Saint Deamonin, Dionysuksen sekä Nationin riveistä tuttu Nobby Noberg soittaa Issalle bassokitaraa. Kitaristina kuullaan Peter Hussia ja kosketinsoittajana Nick Lacheyta.

Issa on 26-vuotias nainen Norjan pääkaupungista. Hän on luonut urallaan demoasteista musiikkia 17-vuotiaasta lähtien. Ollessaan 19-vuotias Issa voitti “Fade Away” –nimisen kappaleen laulukilpailun. Kyseisen kappaleen oli kirjoittanut Stian Aarstad, entinen black metal –bändi Dimmu Borgirin leirissä vaikuttanut pelimanni. Issan laulama “Fade Away” julkaistiin televisiokanava Fox Kidsin tuella. Issa on laulanut ja vieraillut useilla rock- sekä metallimusiikkia edustavien yhtyeiden äänitteillä, kuten Gaia Epicuksen sekä Illusion Suiten äänitteillä. Hän on tehnyt lisäksi yli 400 live-esiintymistä norjalaisen Postgirobyggetin ja Jahn Teigenin kanssa.

Norjalaismuusikko sai levy-yhtiö Frontiers Recordsilta levytyssopimuksen aikaisemmin helmikuussa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot