Iron Maidenilta uusi studioalbumi.

  • Julkaistu 09.03.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1681 kertaa

Iron Maidenin logo valkoista taustaa vasten punaisin kirjaimin. Iron Maidenin nimi tikkukirjaimin ja kulmikkaalla kirjasinleikkauksella. Kuvassa yhtyeen logo

Iron Maiden ilmoitti Pohjois-Amerikan kiertuepäivien julkistamisen yhteydessä myös uuden studioalbumin julkaisusta. Uusi levy kantaa nimeä “The Final Frontier” ja se julkaistaan kesän lopulla 2010. Iron Maidenin laajamittainen Pohjois-Amerikan-kiertue käynnistyy 9. kesäkuuta Dallasista. Elokuussa Iron Maiden kiertää Euroopassa muutamilla suurilla festivaali- ja stadionkeikoilla. Suomessa Iron Maiden esiintyy Sonisphere-festivaaleilla Porissa 8. elokuuta. Yhtyeen Amerikan alueen keikoilla kulkee aisaparina Dream Theater. Euroopan-kiertueella, joka käynnistyy heinäkuun 30. päivä Iso-Britanniasta, Iron Maidenin joukot esiintyvät muuallakin Pohjolassa, siis Ruotsissa ja Norjassa.

Porin Kirjurinluodossa järjestettävä festivaali käynnistyy 7. elokuuta ja jatkuu seuraavankin päivän ajan. Festivaalialue avataan yleisölle 7. elokuta kello 10:00. Alueelle ei ole ikärajaa, mutta alle 14-vuotiaat lasketaan paikalle vain täysi-ikäisen holhoojan kanssa. Tapahtumapaikalle pääseminen edellyttää ikävuosien lisäksi päsäylippua. Anniskelualueet ovat vain täysi-ikäisille. Sonispheren vuoden 2010 versioon on värvätty Iron Maidenin lisäksi HIM, Heaven & Hell, Mötley Crüe, Alice Cooper, Volbeat, Slayer, Iggy & The Stooges, The Cult, Behemoth, Aria, Anthrax ja The 69 Eyes.

Iron Maiden ei ole vielä paljastanut uransa 15. pitkäsoiton kappalelistaa eikä sen tarkkaa julkaisupäivämäärää. Levy ilmestyy jossain vaiheessa saapuvan kesän loppua. Se tulee olemaan ensimmäinen uusi Iron Maiden -albumi sitten vuoden 2006 puolella julkaistun “A Matter of Life and Death” –kiekon. Aikaisemmin yhtye ei ole pitänyt näin monen vuoden pituista taukoa uusien albumiopusten julkaisemisten välillä.

Iron Maiden on:

  • Bruce Dickinson (laulu)
  • Adrian Smith (kitara ja taustalaulu)
  • Janick Gers (kitara)
  • Dave Murray (kitara)
  • Steve Harris (basso, taustalaulu ja kosketinsoittimet)
  • Nicko McBrain (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot