Interpolilta ilmainen single.

  • Julkaistu 02.05.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1698 kertaa

Yhdysvaltalainen indie rock -ryhmä Interpol julkaisi nettisinglenä neljänneltä studioalbumiltaan kappaleen “Lights”. Ilmainen single on laitettu kuunneltavaksi suoraan tästä uutisjutusta. Bändin mukaan tämä lohkaisu on vain yksi monista biisinäytteistä, joita yhtye julkaisee Internetin välityksellä maailmanlaajuisesti lähikuukausien kuluessa. Interpol hyödyntää samaa tekniikka, jota myös The Smashing Pumpkins on ruvennut käyttämään uuden 44 biisiä kattavan kiekkonsa julkaisemisessa. Julkaisematta kerralla koko pitkäsoitollista Interpol tulee laskemaan harvakseltaan yksittäisiä viisuja.

Interpolin nimeä vailla oleva studioalbumi tulee olemaan seuraaja vuonna 2007 ilmestyneelle “Our Love To Admire” -albumille. Interpol nauhoitti neljännen levynsä keväällä 2009 ainakin osittain Electric Lady Studioilla. Yhtyeen uutukainen nauhoitettiin osittain Yhdysvaltojen New Yorkissa ja saarivaltio Iso-Britannian Lontoossa. Lopputuotteen julkaisua sopii odottaa tapahtuvaksi kuluvan vuoden aikana. Teoksen ilmestymispäivää ei ole vielä kerrottu.

“Lights”-single

param value=“always” name=“allowScriptAccess”/>

Bändin rumpali Sam Fogarino veikkaa uuden kiekon äänimaailman ja musiikillisen tyylin olevan samanlaista, jota vuonna 2002 ilmestynyt esikoisalbumi “Turn On the Bright Lights” -kiekko tarjoaa. Toisaalta laulaja Paul Banks mieltää, ettei uutukainen kuulosta lainkaan ensimmäiseltä albumilta, mutta toisaalta nostalgistakin materiaalia on luvassa.

Interpolin joukot ovat tehneet pääbändinsä lisäksi soolouriaan. Rumpali Sam Fogarino liittyi alkuvuodesta 2007 Swervedriverin keulahahmo Adam Franklinin seuraan — kaksikko perusti projektiluontoisen bändin The Setting Suns. Näinä päivinä projekti käyttää itsestään nimeä Magnetic Morning. Laulaja–kitaristi Paul Banks julkaisi elokuussa 2009 uransa ensimmäisen sooloalbumin “Julian Plenti is… Skyscraper”.

Interpol on:

  • Paul Banks (laulu ja kitara)
  • Daniel Kessler (kitara ja taustalaulu)
  • Carlos Dengler (basso ja kosketinsoittimet)
  • Sam Fogarino (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot