Informatik: "Arena".

  • Julkaistu 07.06.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1640 kertaa

Yhdysvaltalainen rokkia ja elektronista musiikkia yhdistelevä Informatik (www.nymphomatik.com) hehkuttaa elokuun puolen välin aikoihin ilmestyvän bändin järjestyksessä jo kuudes äänite, remix-kokoelma, Metropolis Recordsille. Uusimman kiekon nimi on yksinkertaisesti “Arena”. Se on seuraaja viime vuonna esiin raahatulle “Beyond”-rykäisylle. Uusi levy on remix-kappaleita sisältävä äänite, joka sisältää myös pari aivan uuttakin viisua. Yhtyeen tuotantoa voi käydä kuuntelemassa ilman maksua Informatikin virallisten MySpace-sivujensa sisältämästä musiikkisoittimesta.

Informatik ilmoitti eilen lauantaina 6. kesäkuuta järjestävänsä juuri kiertuetta kotimaassaan. Reissu on tarkoitus käydä soittamassa syksyllä 2009. Kiertueen ensimmäinen päivämäärä on 10.9. ja esiintymispaikkana on San Francisco. Kolmen viikon pituisena ajanjaksona yhtye pyrkii esiintymään mahdollisimman monessa yhdysvaltalaisessa kaupungissa kuin vain mahdollista. Keikkaputki päättyy näillä näkymin 4. lokakuuta.

Elokuussa julkaistavalla remix-levyllä kuullaan kahta Beyond Remix -kilpailun voittajaa, nimittäin The Synthetic Dream Foundationia sekä Pulse Statea. Koko remix-albumi tullaan julkaisemaan Creative Commons Attribution Non-Commercial Share Alike -lisenssillä, joka tarkoittaa käytännössä koko kiekon olevan ilmaista musiikkia sisältävä tekele. Albumin voi käydä lataamassa digitaalisessa muodossa ilmaiseksi Informatikin omilta nettisivuilta noin 137 megatavun kokoisena pakettina. “Arena” julkaistaan virallisesti Metropolis Recordsin kautta 18.8.2009.

“Arena”-albumin kappaleet:

  1. Come Together
  2. A Matter Of Time (Stadium Mix)
  3. Temporary (The Synthetic Dream Foundation Mix)
  4. The World Belongs To Us (Live At Budokan Mix)
  5. It Was Like I Was Dreaming
  6. Entropy (More Cowbell Mix)
  7. Predator
  8. My True Love (Pulse State Mix)
  9. Night And Day (Arena Mix)
  10. Don’t Be Afraid (Very Mix By Claire Voyant)
  11. Falling
  12. The End

Informatik on:

  • Da5id Din
  • Tyler Newman

Bändin jäsenet listaavat musiikillisiin vaikutteikseen IAMX:n, Thomas Dolbyn, The Birthday Massacren, Shiny Toy Gunsin, Dokkenin, Kraftwerkin, Mötley Crüen, Nine Inch Nailsin ja mm. goottibändi Joy Divisionin.

Yhtye aloitti toimintansa kesällä 1993, kun Da5id Din ja Matthew Crofoot päättivät perustaa yhteisten musiikkimakujensa innoittamana Informatikin. Tavoitteena heillä oli luoda samanlaista elektronista musiikkia, jota Yhdysvaltojen maaperälle oli lapannut Euroopan seudulta. Pian perustamisensa jälkeen Informatik sai levytyssopimuksen SINless Recordsilta, jonka jälkeen bändi toi kuitenkin esiin omakustanteena esikoisalbuminsa “Direct Memory Access”. Albumin saama suosio kiinnitti myös amerikkalaisen Metropolis Recordsin huomion, joka tarjoutui julkaisemaan debyyttialbumin päivitettynä ja alkuperäistä ehompana painoksena. Albumin uusintapainoksen mukana tuli bonusbiisejä, sekä musiikkivideo klubihitistä “At Your Command”.

Jaa Facebookissa

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

Käyttöehdot