Indica: "Pahinta tänään" -single.

  • Julkaistu 06.05.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1861 kertaa

Rokkaava tyttöbändi Indica (www.indica.fi) tulee julkaisemaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uutta musiikkimateriaalia jo torstaina 8. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin YleX:n Aamussa soitetaan Indican hartaasti odotettua “Pahinta tänään” -nimistä singleä. Suorassa lähetyksessä bändin joukoissa toimiva laulaja-kitaristi-viulisti Jonsu käy puhumassa yhtyeen tuoreimmista kuulumisista suurelle yleisölle. Yhtyeen uusin single aiotaan julkaista digitaalisen musiikin kauppoihin ensi viikon maanantaina, eli 12.5.

Indican tyttötiimi tekee par’aikaa töitä ehkäisevän päihdetyöhanke Varjomaailman kätyrinä. Hankkeen kummiksi hankkiutunut yhtye tukee Varjomaailmaa, joka on sellainen Web-sivusto niille henkilöille, joiden vanhemmat käyttävät turhan ahkerasti väkijuomia tai muita päihdeaineita.

Varjomaailman touhuja tukeva Indica järjestää fanitapaamisen Helsingissä 12.5.2008 kello 17.

Uudesta pitkäsoitosta syntyy Indican järjestyksessä neljäs albumi ja seuraaja vuonna 2007 maaliskuussa julkaistulle “Kadonnut puutarha” -pitkäsoitolle. Albumilta lohkaistiin kolme promosingleä, kappaleista “Linnansa vanki”, “Noita” ja “Ulkona”.

“Kadonnut puutarha” -albumin kappaleet:

  1. Viimeinen jyvä
  2. Linnansa vanki
  3. Ikävänkantaja
  4. Ulkona
  5. Nukkuu kedolla
  6. Noita
  7. Pahan tarha
  8. Äänet
  9. Mykkä
  10. Unten laiva
  11. Helmet

Indica esiintyy:

  • Perjantaina 6. kesäkuuta 2008: Jäähalli (Rauma)
  • Lauantaina 31. toukokuuta 2008: Sieravuori (Eura)
  • Lauantaina 24. toukokuuta 2008: Moves-tapahtuma (Kuopio)
  • Lauantaina 17. toukokuuta 2008: Ravintola Kantri (Laihia)
  • Perjantaina 16. toukokuuta 2008: Night Club Kooma (Turku)
  • Lauantaina 10. toukokuuta 2008: Kivenlahti Warm Up (Sellosali) (Espoo)
  • Perjantaina 9. toukokuuta 2008: BePop (Iisalmi)

Indica on:

  • Jonsu (laulu, kitara ja viulu)
  • Heini (basso)
  • Sirkku (koskettimet)
  • Jenny (kitara)
  • Laura (rummut)

Tämä mystisromanttista pop rockia soittava yhtye perustettiin vuonna 2002. Sony Musicin leivissä työskentelevä Jani Jalonen kiinnostui koplasta pian sen perustamisen jälkeen — levytyssopimusta hän tarjosi yhtyeelle jo vuonna 2003.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot