Hurmaavan Katy Perryn "Hot N Cold" video nousi Myspacen toiseksi katsotuimmaksi ennakkokatseluksi kautta aikojen!

  • Julkaistu 15.10.2008
  • Tagit:
  • Luettu 2355 kertaa

Valokuva Katy Perrystä, joka seisoo luonnonvalkoista taustaa vasten. Naisella yllään vaaleanpunainen leninki ja vyötäröllä paksu vaaleansininen vyö, jonka kaltainen ranneke hänellä on myös toisessa kädessään. Naisella pitkät tummanruskeat hiukset ja kasvo Kuvassa Katy Perry

Katy Perryn uutta videota oli käynyt katsomassa yli 1 600 000 katsojaa viikossa! Riemastuttava “Hot N Cold” -video löytyy artistin levy-yhtiön EMIn jukeboxista. Katy Perryn ensimmäinen single ja läpimurtohitti “I Kissed A Girl” oli heti seuraavalla sijalla, kolmanneksi katsotuimpana videoennakkona.

Neiti Perry on myös vahvistanut juontopestinsä MTV Europe Music Award -gaalassa Liverpoolissa marraskuun 6. päivänä. Lisäksi hän esittää gaalassa kappaleet “I Kissed A Girl” ja “Hot N Cold”.

Katy Perry on noussut debyyttialbumillaan sekä Yhdysvaltojen että UK:n listaykköseksi ja herättänyt runsaasti keskustelua provosoivilla ja kantaaottavilla sanoituksillaan ja tinkimättömällä asenteellaan.

Albumin tuottajapuolelta löytyvät mm. Greg Wells (Mika, Natasha Bedingfield), Glen Ballard (No Doubt, Alanis Morrisette), Dave Stewart (Eurythmics), Dr. Luke (Kelly Clarkson, Avril Lavigne), Max Martin (Leona Lewis) sekä Butch Walker (Pink).

One of the Boys“ -albumi julkaistiin Suomessa 17. syyskuuta.

“One Of The Boys” -albumin kappaleet:

  1. One of the Boys
  2. I Kissed a Girl
  3. Waking Up In Vegas
  4. Thinking of You
  5. Mannequin
  6. Ur So Gay
  7. Hot N Cold
  8. If You Can Afford Me
  9. Lost
  10. Self Inflicted
  11. I’m Still Breathing
  12. Fingerprints

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot